Aurinkopaneeleista huoltovarmuutta sähköntuotantoon – Simolan tilalla on jo 160 aurinkopaneelia

0
Ville Simola pohtii, josko vaihtaisi osan paneeleista uudemman teknologian paneeleihin ja asentaisi paneeleita myös lisää. -Jäätelökioskin katolla on ainakin vielä tilaa, Simola naurahtaa. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ/Karinainen. Sähkön hinnannousu on kuluvana talvena kauhistuttanut monia. Muutkin energiamuodot ovat kallistuneet, mutta taivaalta säteilevää aurinkoa ei omista kukaan. Siksi moni on lähtenyt toteuttamaan unelmaansa päästöttömästä ja periaatteessa ilmaisesta sähköstä. Ensin täytyy vaan hankkia ne aurinkopaneelit.

–Muutos aurinkopaneeleissa on ollut hurja viimeisen neljän vuoden aikana niin tehossa, ulkonäössä kuin teknologiassakin. Korona-aikana paneelien hinta on hieman noussut, mutta samalla on noussut myös sähkön hinta, joten takaisinmaksuaika on nyt 8–12 vuotta entisen 10–15 vuoden sijaan, kertoo Henrik Rousi Sons of Solarista.

Rousin mukaan laadukkaiden ja hyvin asennettujen paneelien käyttöikä voi olla jopa 40 vuotta.

–Vuoden aikana 8000 euron sijoituksella voi saada 600 euron säästön, mutta paneeleiden 25 vuoden takuuaikana jopa 25 000 euroa, joten alkukustannusten jälkeen investointi on kannattava, Rousi huomauttaa.

Simolan tilalla Karinaisissa valmistetaan jäätelöä kokonaan aurinkoenergialla. Sons of Solar asensi 160 aurinkopaneelia kolmeen eri suuntaan.

–Tänään päivän tuotanto on aamukahdeksasta tähän kello kahteen iltapäivällä 99 kWh. Nyt on kuitenkin vasta maaliskuun alku. Tänä vuonna paneelit ovat tuottaneet jo 1,151 megawattia ja parin vuoden eliniän aikana 74,9 megawattia, Ville Simola laskeskelee.

Simola kertoo, että systeemi maksoi heille pari vuotta sitten noin 40 000 euroa.

–Kiinnostusta olisi kyllä lisätä paneelien määrää. Kattotilaa on vielä jäljellä. Onhan nämä meidän paneelimme tuottaneet jo paljon enemmän sähköä kuin Olkiluoto kolmonen, Simola veistelee.

Aurinkopaneelien pimeä alue

Aurinkopaneelimarkkinat ovat tällä hetkellä kuin villi länsi, sillä niiden mekaaniselle asentamiselle ei tarvita mitään lupia tai koulutuksia.

–Laatua ja asennusta on tarjolla vähän joka lähtöön eikä se halvin varmasti ole koskaan se paras ja laadukkain. Aurinkopaneelien asennuksessa täytyy olla tarkkana, jotta telineet ja paneelit ovat varmasti hyvin rungossa kiinni, sillä se vähentää huollon tarvetta. Kaikessa kannattaisi keskittyä tarkastelemaan elinkaarihintaa, Rousi korostaa.

Talven osalta Rousi ei maalaile ruusuisia kuvia.

–Talven osalta on hyväksyttävä se kylmä fakta, että marraskuusta tammikuulle saatavat tehot ovat heikot. Helmi-maaliskuussa tilanne onkin jo parempi esimerkiksi lumen heijastuksesta johtuen. Etelä-Suomessa päästään samoihin tehomääriin kuin Pohjois-Saksassa eli kyllä täällä sitä aurinkoa riittää, Rousi selvittää.

Kesällä sähköä muodostuu helposti yli tarpeen. Huono myyntihinta verkkoon on urbaani legenda.

–Suurin osa yhtiöistä ostaa ylimääräsähkön pörssisähköhinnalla. Seitsemän päivän keskimääräinen myyntihinta on ollut 12,98 senttiä kilowatilta. Kovin hinta näyttää olleen 62 senttiä, myhäilee Simola.

–Itselleni parasta on se, kun voin tehdä ruokaa ja viilentää kesällä Pöytyän mökkiämme omalla aurinkosähköllä. Päivän tehoilla voidaan tyypillisenä kesäpäivänä tehdä ruuat, pestä pyykit, viilentää talo ja jopa ladata sähköauto, mutta kaikkia ei kannata tehdä samaan aikaan, vaan jaksottaa kulutusta pitkin päivää. Paneelit tuottavat pilviselläkin säällä tarpeeksi esimerkiksi uunin, mikron tai pesukoneen tarpeisiin, Rousi kertoo.

Sons of Solar ja Isontuvan jäätelö ovat solmineet myös yhteistyösopimuksen.

–Isotuvan jäätelö oli meidän ensimmäinen iso voimala-asennuksemme. Olen mökkeillyt Kyrössä koko elämäni ja haluamme tukea paikallista yritystä, sillä olemme itsekin paikallinen toimija, turkulaisen Sons of Solarin Rousi muistuttaa.

Tuomas Honkasalo