Tukkirekkakuskin työt lisääntyvät, mutta kallis polttoaine pienentää yrittäjän palkkaa

0
Pöytyäläisen Mauri Virtasen rekan keula osoittaa tulevaisuudessa entistä useammin Raumalle, kun Kyrön saha lopettaa toimintansa. (Kuva: Asko Virtanen)

PÖYTYÄ/Kyrö. Pöytyäläinen kuljetusyrittäjä Mauri Virtanen katselee tukkirekan ohjaamosta aitiopaikalta niin talouden kuin politiikankin muutoksia. Rakennemuutos vie Kyröstä sahan ja sota nostaa polttoaineen hintaa. Molemmat vaikuttavat suoraan yrittäjän arkeen. Töitä kuitenkin riittää.

–Meillä on kolme tukkirekkaa ja itseni lisäksi neljä kuljettajaa töissä. Ajamme Metsä Groupin ajoja Kyröön, Raumalle, Renkoon, Kirkniemelle, Lohjalle ja Kaskisiin, Virtanen kertoo.

Kyrön sahan loppuminen kesällä merkitsee Virtaselle lisää töitä.

–Työmäärä lisääntyy, kun puut menevät jatkossa Raumalle. Myös puun kysyntä tulee todennäköisesti kasvamaan, Virtanen miettii.

Kyrön sahan osuus yrityksen ajoista on noin 20 prosenttia. Kyröön ajetaan puuta noin 120 kilometrin säteeltä. Virtasen yrityksen toimintaan Kyrön sahan sulkeminen ja Rauman sahan avaaminen ei siis vaikuta kovin dramaattisesti ja sekin muutos mikä tulee, lisää ajomääriä.

Moni menettää toimeentulonsa

Pöytyäläisenä Mauri Virtanen on kuitenkin surullinen sahan kohtalosta.

–Ongelmaa ei pidä vähätellä. Kunta menettää suuren veronmaksajan ja moni työntekijä pitkäaikaisen toimeentulon lähteensä. On todennäköistä, että Kyrön väkiluku laskee sahan loppumisen myötä ainakin väliaikaisesti, Virtanen miettii.

Hän muistuttaa, että suurelle tontille voi olla vaikea saada korvaavaa toimintaa. Yritykset ovat olleet tervetulleita kaiken aikaa, mutta tulijoita ei ole ollut jonoksi asti.

Myös historialla on merkitystä.

–Täällä on sahattu 1800–luvulta saakka, joten tarvetta on selkeästi ollut. Toisaalta ymmärrän hyvin Metsä Groupin ratkaisun, sillä sahan tekniikka on vanhaa.

840 eurolla dieseliä

Mauri Virtanen ajaa tukkirekkaa, jonka polttoainesäiliöön menee 400 litraa dieseliä kerralla. Kulutus on 60–65 litraa sadalla, joten tankilla saa käydä usein.

–Tammikuussa kun tankkasin, meni 680 euroa, nyt menee 840 euroa, Virtanen havainnollistaa.

Kuljetus Mauri Virtanen Oy:n tilanne on parempi kuin monen muun kuljetusyrityksen. Heillä on sopimuksessa polttoaineklausuuli, minkä ansiosta polttoaineen hinnan noustessa myös kuljetuksesta saatava hinta nousee määräajoin. Polttoaineen hinta nousee kuitenkin niin usein, että osa korotuksista jää väkisinkin yrittäjän maksettavaksi.

–Kaikilla kuljetusyrittäjillä ei kuitenkaan ole sopimuksissaan polttoaineklausuuleja eikä kohonnutta hintaa pystytä perimään asiakkaalta, Virtanen sanoo.

Polttoaineen kulutusta lisää myös se, että teiden kunto huononee vuosi vuodelta.

–Alempi tieverkko, jota tukkirekoilla joudutaan paljon ajamaan, on todella huonossa kunnossa. Vauhti on pikkuteillä pidettävä hyvin alhaisena. Tänä talvena polanteet ovat vielä olleet lisäksi todella suuri ongelma. Kovasti olen tiehöyliä kaivannut, Virtanen sanoo.

Vaikka teiden kunto tai polttoaineen hinta eivät paljon naurata, Virtanen uskoo, että puu kyllä kulkee jatkossakin.

–Suomessa on puuta kuljetettu ja jalostettu satoja vuosia ja niin tullaan tekemään jatkossakin. Matka jatkuu. Katse eteen ja suupielet ylös päin, niin kuin mottoni on, Virtanen sanoo Elastista lainaten.