Lainaus elpyi koronanotkahduksen jälkeen – Viime vuosikin oli kirjastoille poikkeuksellinen

0
Korona vaikutti vielä viime vuonnakin kirjastojen toimintaan, mutta esimerkiksi Kosken kirjaston lainaajamäärä kasvoi vuoden 2020 notkahduksen jälkeen. Aino Stormi-Lundén ja Outi Källvik esittelevät Jarmo Yleniuksen kirjastolle näytille lainaamaa J.J. Audubonin upeaa lintukirjaa.

AURANMAA. Koronavuoden 2020 notkahduksen jälkeen kirjojen lainaus elpyi viime vuonna lähemmäs koronaa edeltänyttä tasoa. Kirjastojen käytön väheneminen näyttää kuitenkin edelleen olevan suuntauksena.

Avi:n julkaiseman tuoreen kirjastotilaston mukaan Auranmaan kirjastoista ainoastaan Oripään kirjastosta lainattiin viime vuonna enemmän kirjoja kuin koronaa edeltävänä vuonna 2019. Lainaajien määrä on vuodesta 2019 vähentynyt kaikissa Auranmaan kirjastoissa, vaikkakin Koskella lainaajamäärä kasvoi viime vuonna ja Oripäässä uusi kirjasto houkutteli uusia asiakkaita vuonna 2020.

Koronasulut tiputtivat kirjastojen kävijämääriä vuonna 2020, mutta myös viime vuosi oli kirjastoille poikkeuksellinen. Fyysisten käyntien määrä alkoi elpyä vain Kosken ja Marttilan kirjastoissa, mutta Marttilassa pudotus vuoteen 2019 verrattuna oli edelleen huomattava (39 %). Koskellakin huomattiin, ettei ovi käynyt entiseen tahtiin.

–Vielä viime vuonnakin tuntui, että ihmiset eivät oikein uskalla liikkua. Lisäksi oli rajoituksia, jotka vaikuttivat ainakin päiväkotiryhmien ja koululaisten käynteihin. Mitään tapahtumia ei voinut järjestää ja näyttelyitäkin oli vain muutama, Kosken kirjastotoimenjohtaja Outi Källvik toteaa.

Källvikin mukaan paljon kuitenkin tuli kiitoksia siitä, että kirjastot sai pitää auki.

–Se tuntui olevan monelle henkireikä korona-arjessa.

Vuodesta 2019 vuoteen 2021 fyysisten käyntien määrä on vähentynyt etenkin Auran (46 %) ja Pöytyän kirjastoissa (40 %). Osansa käyntien vähenemisellä on omatoimikirjastojen sululla, joka kirjastonhoitaja Minna Leinosen muistin mukaan alkoi joulukuussa 2020 ja jatkui kesäkuuhun 2021.

–Kyrön kirjaston kävijämäärään on vaikuttanut koronan lisäksi Elisenvaaran koulun rakennustyöt, Leinonen toteaa.

Avin:n tilastosta ei saa eriteltyä tietoa Pöytyän kirjaston toimipisteiden kävijämääristä, mutta kirjaston omien laskelmien mukaan Kyrön kirjastoon tehtiin viime vuonna 10 508, Riihikosken kirjastoon 20 870 ja Yläneen kirjastoon 12 403 käyntiä. Käyntimääriin suhteutettuna lainaustoiminta oli Kyrössä Riihikoskea ja Ylänettä aktiivisempaa. Määrällisesti eniten lainoja tehtiin kuitenkin Riihikosken kirjastossa.

Lukumieltymykset keventyneet

Paitsi käynti- ja lainamäärissä, muutoksia on tapahtunut myös lukutottumuksissa.

–Pidemmällä aikavälillä ihmisten lukumieltymykset ovat mielestäni muuttuneet selkeästi kevyempään suuntaan. Viihderomaanit ja dekkarit menevät lainaksi, Källvik sanoo ja toteaa ihmisiin vetoavan juonivetoiset kirjat, jotka vievät mennessään niin, että unohtaa ympäröivän maailman.

Muutos ei Källvikin mukaan välttämättä ole hyvä tai paha.

–Pääasia on, että ihmiset lukevat ja kirjat tekevät tehtävänsä.

Källvikin mukaan Kosken kirjastosta on aina lainattu paljon käsityökirjoja, mutta korona-aikana ehkä tavallistakin enemmän. Ukrainan sota on kasvattanut kiinnostusta Venäjään sekä erityisesti Putiniin ja oligarkkeihin liittyvään kirjallisuuteen.

–Myös ukrainankielisiä kirjoja on kysytty ja venäjänkielisetkin käyvät. On kysytty lasten sanakirjoja, joissa on kuva ja suomeksi sana, jota kuva esittää. Kysyjät ovat henkilöitä, jotka ovat Ukrainasta tulleiden kanssa tekemisissä. Paljon enemmän pitäisi olla esimerkiksi ukrainankielisiä lasten- ja nuortenkirjoja, mutta niitä on ainakin toistaiseksi ollut vaikea saada.


Koskella eniten lainaajia, Aurassa lainoja

Viime vuoden kirjastotilastojen perusteella karkeasti arvioiden noin 33 prosenttia auranmaalaisista on kirjastojen asiakkaita. Kirjoja lainattiin viime vuonna keskimäärin 38 lainaajaa ja 13 auranmaalaista kohti.

Väkilukuun suhteutettuna eniten lainaajia oli viime vuonna Kosken kirjastolla (45 % väkiluvusta) ja vähiten Oripään kirjastolla (25 %). Eniten kirjoja lainattiin asukasta kohden Aurassa (15) ja vähiten Oripäässä (10).

Laskelmista on kuitenkin hyvä huomata, että kirjastoilla voi olla asiakkaita myös muista kunnista, joten kirjastojen tilastot eivät aivan suoraan kerro tarkastelussa olevan kunnan kuntalaisten lukuinnosta.