Tapani Marjasen 50-vuotisjuhlanäyttely esillä Elisenvaarassa

0
Taitaja Tapani Marjasen sorvaamia töitä on esillä Elisenvaarasa 13.5. saakka. Juhlanäyttelyssä on esillä niin ensimmäinen kuin viimeisinkin työ. (Kuva: Asko Virtanen)

PÖYTYÄ/Kyrö. Elisenvaaran Kurkisalin aulassa on 13.5. saakka esillä Tapani Marjasen sorvaustaidon näytteitä. Esillä on noin 70 työtä. Suuri osa on taide-esineitä, kuten koronaviruksen sorvattu muoto, mutta mukana on myös käyttöesineitä.

Marjanen asuu Luvialla, mutta sorvaamista hän alkoi opetella vuonna 1972 Kyrössä asuessaan. Kyseessä on siis 50–vuotisjuhlanäyttely.

–Tapasin Kyrössä Laaksosen Arvon, jolla oli ”joulupukin paja”. Siellä hän teki työkseen henkareita ja harrasti sorvaamista. Arvon verstaalla opin sorvaamaan, Marjanen kertoo.

Luojan työt esiin

Marjanen ei koe olevansa taiteilija vaan taitaja.

–Luoja on kaiken jo luonut, minä vain kaivan sen sorvilla esiin, Marjanen kuvailee.

Puussa häntä kiehtovat erityisesti sen syyt ja eri värisävyt. Marjasen sorvissa on ehtinyt pyöriä 131 eri puulajia, mutta kolme ensimmäistä suosikkilajia tulevat miettimättä:

–Kataja, kataja ja kataja. Se on pehmeä, sitkeä eikä lohkea. Tuoksukin on miellyttävä. Minulla on kotona muutama kuutio katajaa kuivumassa, Marjanen kertoo.

Ennen sorvaamista Marjanen antaa puun kuivua viisi vuotta. Jos sorvaa puuta, joka ei ole kunnolla kuivunut, sen muoto muuttuu, kun puu kuivuu vielä työstämisen jälkeenkin. Pyöreästä lautasesta voikin tulla soikio ja se saattaa kuivuessaan haljetakin.

Syyt esiin

Kataja on ylivertainen, mutta muitakin suosikkeja löytyy. Saarnessa, tammessa ja jalavassa viehättävät erityisesti niiden kauniit syyt.

Visakoivussa viehättää sen vaikeus.

–Visakoivu on monen sorvarin lempipuu. Se tarjoaa haastetta. Syyt menevät miten sattuu ja visakoivu lohkeileekin helposti.

Marjanen myös opettaa sorvaamista. Maanantaina hän esitteli sorvaamisen taitoja Elisenvaaran oppilaille.

–Pidän jonkun verran kursseja kansalaisopistossa ja yhden kirjankin olen tehnyt. Toiveena on saada nuoria innostumaan sorvaamisesta, Marjanen sanoo.