Huonoja uutisia Olli

0

Paasikivi oli oikeassa. En nyt viittaa tuon suuren valtiomiehen päiväkirjoihinsa tekemiin merkintöihin itänaapurin poliittisista päättäjistä, vaikka oikeassa hän oli siinäkin. En viittaa myöskään siihen, että toisin kuin usein luullaan, Paasikivellä oli selkeä linja viedä Suomea kohti länttä. Viittaan siihen, että Paasikivi oli kuningasmielinen. Hänen mielestään on älytön ajatus, että poliitikot ensin tappelevat verissä päin – Paasikiven aikaan vieläpä usein kännissä – ja sitten yksi joukosta valitaan presidentiksi. Paasikivi oli sitä mieltä, että presidentin homma on piip-homma. Tuo piip-sanalla korvattu asiahan on se, jota nyt kevään tullen pelloille levitetään.

Kuninkaallisen kaipuu näkyy ihailussa, jolla suomalaiset suhtautuvat nykyiseen presidenttiin. Se ei ole ihme, niin suvereenisti tuo Aasian tsunamissa marinoitunut valtiomies on hommaansa hoitanut.

Mutta toisin kuin diktatuureissa, meillä presidentin valtakaudet on rajattu kahteen, joten seuraajan miettiminen on jo alkanut. Suomen pankissa korkoa kasvavaa Olli Rehniä ei käy kateeksi. Olli on se kunnollinen naapurin poika, joka tekee kaiken oikein. Hankkii sopivan koulutuksen, valtavasti hyvää työkokemusta ja pelaa vielä jalkapalloakin, mutta jokin puuttuu – karisma. Niinhän siinä käy, että tyttö valitseekin jännämiehen eikä naapurin poikaa. Ilman karismaakin voi kuitenkin tulla valituksi moneen paikkaan. Valittiinhan Esko Ahokin aikoinaan pääministeriksi.

Tilanne on kuitenkin kokonaan toinen, jos samalle kilpakentälle ilmaantuu pelaaja, jolla on osaamisen lisäksi valtavasti karismaa. Ja niinhän on nyt meillä Mika-Mika-maassa tapahtunut, jos vaan jossain puolueessa ollaan hereillä.

Presidentti on Suomessa lähes pelkästään ulkopoliittinen toimija. Tehtävä on sangen tärkeä ja tarpeellinen, vaikkei sisäpoliittista valtaa olekaan. Olisi siis kaikin puolin luonnollista valita tehtävään joku, joka hallitsee kansainvälisen politiikan kuin omat taskunsa. Haitaksi ei olisi, jos olisi sitä karismaakin.

Näyttääkin vahvasti siltä, että presidenttipelin kentälle on karauttamassa kiiltäväkylkinen musta ori nimeltään Mika Aaltola – ulkopoliittisen instituutin johtaja. Hänessä näyttää yhdistyvän herkkyys ja inhimillisyys viiltävän realistiseen ulkopoliittiseen analyysiin. Haittaa ei varmasti ole siitäkään, että tuore isä hoitaa suvereenisti niin isän kuin isänmaankin asioita pitämällä etäpalaverissa huolta myös pienestä pojastaan.

Joku voi tietysti kysyä, voiko henkilöstä, jolla ei ole poliittista kokemusta, tulla hyvä presidentti. Sama henkilö voi kysyä itseltään, voiko koomikosta tulla koko maailman kunnioittama sota-ajan johtaja, joka kokoaa teoillaan ja sanoillaan koko eripuraisen kansansa yhteiseen taistoon olemassaolosta.

päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi