Oripään pienten myyjien kirppistapahtumassa päästiin ostosten lomassa viskelemään utarekumeja

0
Kahdeksanvuotias Ellen Torkki oli pystyttänyt oman myyntipöytänsä äitinsä avustuksella. Joonatan Mäkinen, 11, ja Teo Kujanpää, 12, pohtivat Aku Ankkojen ostamista. (Kuva: Sari Holappa)

ORIPÄÄ. Oripään pienten myyjien kirppistapahtuma ei rajoittunut pelkästään vanhan tavaran myyntiin. Siellä pääsi nimittäin kokeilemaan sellaistakin erikoisuutta kuin utarekumien heittämistä vanhaan maitotonkkaan. Tehtävä ei ollut aivan helppo, sillä kumit tahtoivat kimpoilla minne sattuu.

–Pakko kuitenkin voittaa, Teo Kujanpää , 11, uhosi kumeja heitellessään.

Saldoksi tuli lopulta kaksi osumaa, mikä oli puolet vähemmän kuin kuusivuotiaalla Eemi Suistolla , joka seurasi tiiviisti vieressä kilpakumppaninsa menestystä.

–Minä olen käynyt heittämässä täällä jo neljä kertaa, hän paljasti.

Utarekumien lisäksi mikätin-kisassa pääsi arvuuttelemaan kummallisia kapistuksia. Aarne Misikangas kuitenkin lohdutteli, että lennokkaalla selityksellä pärjää yhtä hyvin kuin oikealla vastauksella. Kädessään hän piteli puista esinettä, jossa oli saranat. Lopulta hän paljasti sen olevan kenkärenki.

”Kivampaa on ostaa”

Kaikkiaan myyjiä oli saapunut Oripään Arjen apu ry:n järjestämään kirppistapahtumaan kymmenkunta. Maire Järnström sanoi määrän olevan varsin passeli, vaikka ostajia olisi saanut olla hänen mukaansa vaikka enemmänkin.

Marjo Puputin pisteessä kävi kuitenkin kauppa, sillä hän oli tuonut myyntiin tyttärensä vanhoja Littlest Pet Shop -eläinhahmoja sekä Schleich-hevosia ja muita hevostarvikkeita. Myyntilaatikot hän oli nimennyt kuhinalaatikoiksi, sillä sen verran hyvin niiden kimpussa pörräsi pieniä ostajia.

–Petsit ja Schleich-hevoset ja -tarvikkeet ovat menneet todella hyvin kaupaksi. Myös kaikki hevostallitavarat menivät jo, hän kertoi tyytyväisenä.

Puputin viereen pöytänsä pystyttänyt Ellen Torkki , 8, ei malttanut oikein pysyä myyntipuuhissa.

–Kivampaa on ostaa, hän kertoili penkoessaan eläinhahmoja naapuripöydän luona.

Äiti Laura Torkki puolestaan naurahti eläinhahmoja olevan kotona jo ennestään aika kasa.

–Varmaan kaksisataa.

Kuhinalaatikot vetivät myös marttilalaista Maija Tuomisaloa puoleensa, ja pian petsien keräilijä löysikin ostettavaa.

–Olemme Oripäässä mökillä ja ajattelimme, että tulemme katsomaan, löytyykö täältä mitään, äiti Janina Tuovinen kertoi.

Vohvelitauolla tyttärensä Seelan kanssa ollut Niina Jalonen sanoi myyvänsä omassa pisteessään lähinnä lastenvaatteita ja -tarvikkeita sekä leluja. Hän piti kirpputoreja tärkeinä hankintakanavina, koska hänen mielestään kierrätys on järkevää ja tätä päivää.

– Itsekin ostan lapsille lähes kaikki vaatteet kierrätettyinä, hän totesi.

Mikätin-kisan vastaukset

1. Yrttisakset

2. Lasinen paperipaino

3. Yrttileikkuri (tupakka)

4. Omenapora

5. Kalaverkon koho

6. Kynttilän sammuttaja

7. Kelluva kynttilä

8. Matkamallinen kenkärenki/saapasrenki