Pöytyälle tappio superpesiskauden avauksessa

0
Pöytyän Urheilijoiden naisten superpesisjoukkue pelasi lauantaina historiallisen ensimmäisen superpesisottelun Kumilassa. Lyöntivuorossa Siiri Leppänen. Kuva: Timo Kesti

Pöytyän Urheilijat–Seinäjoen Maila-Jussit 0–2 (2–4, 0–2)
Pöytyän Urheilijoiden taival naisten Superpesiksessä polkaistiin käyntiin lauantaina, kun Kumilan Kymppi- Katto Areenalle vieraaksi saapui Seinäjoen Maila-Jussit. Vaihtelevissa olosuhteissa pelatussa pelissä ei paljoa juoksuilla juhlittu.

Kamppailun alkuhetkillä kotijoukkueen otteissa oli havaittavissa pientä hermostuneisuutta ja jussittaret pystyivät tempaisemaan pienen etumatkan Pöytyän punavalkoisiin. Avausjakson vanhetessa Pöytyä sai paremmin sisäpeliään auki ja nousi voittotaisteluun mukaan, mutta kiri ei lopulta kuitenkaan riittänyt. Toisella jaksolla molemmat joukkueet jatkoivat tiukkaa linjaa ulkopeleissään ja juoksuhanat pysyivät visusti kiinni, lopulta yksi onnistunut kotiutuslyönti riitti ratkaisemaan jaksovoiton, kun vuorostaan Pöytyän yritykset sisäpelissä eivät tuottaneet tulosta. Näin täydet kolme pistettä menivät pohjalaisvieraille numeroin 0–2 (2–4, 0–2). Pöytyän pelinjohtaja Aleksi Mäkelälle jäi pelistä positiivisista asioista huolimatta myös mietittävää.

–Olimme tuloksellisesti kyllä hyvin mukana pelissä, (kolmostilanteet 10–9) mutta sellainen fiilis jäi, että oltiin pahasti takamatkalla. Kun annettiin räpylästä muutama juoksu vastustajalle, niin peli menee nihkeällä kelillä vaikeaksi. Sisäpeli on muutenkin ollut takkuista. Tyytyväinen pitää olla siihen, että saatiin jaksojen lopuilla luotua vähän enemmän painetta ulkokentälle. Uskon, että tästä mennään hyvään suuntaan, Mäkelä paketoi.

Historiallisen ottelun avausvuoropari miteltiin vielä ilman täysosumia, mutta toisessa vuorossa Seinäjoki onnistui nikkaroimaan kolme juoksua taululle. Lukemat muuttuivat osittain kotijoukkueen ulkopelivirheiden avittamana. Pöytyä kykeni jakson alkupuolella luomaan pari kotiutuspaikkaa, mutta jäi ilman tulosta. Juoksuja saatiin odotella päätösvuoropariin saakka, ensin jussittaret pystyivät tekemään yhden juoksun lisää. Pöytyä sai tasoittavallaan painostuksen käyntiin ja 360 hengen kotiyleisö pääsikin tuulettamaan ensimmäistä pöytyäläisjuoksua pääsarjassa, kun Veera Tyynelä sijoitti lyönnin kolmoskopparin eteen ja Terhi Värri pinkoi juoksun kotipesään. Tyynelä toisti temppunsa vielä samassa lyöntivuorossa iskemällä pallon väliin ja kotiin 2–4-kavennuksen kiisi Aurora Frantsila. Kotijoukkue sai tästä lisää henkeä päälle, mutta enempää juoksuja ei kuitenkaan päästy todistamaan.

Jaksotauon jälkeen onnistumiset olivat molemmilla joukkueilla tiukassa ulkopelien pitäessä peliä otteessaan. Kotijoukkueen toimivan ulkopelin avainhahmoja olivat lukkari Tyynelän lisäksi Frantsila ja Minttu Reunanen. Pöytyän sisäpelin etsikkoaika oli toisessa vuoroparissa, jossa joukkue rakenteli muutaman kotiutustilanteen, mutta onnistuminen jäi piippuun. Kolmannessa vuoroparissa punavalkoisten ulkopeli murtui kertaalleen ja Seinäjoki siirtyi suoraan 0–2-johtoon kolmospuolen läpäisseellä kiskaisulla. Kotijoukkue yritti vielä kavennusta, mutta jo harjoituskaudella nähty tökkivä sisäpeli alkoi nostaa päätään ja tilanteita ei syntynyt. Pöytyän parhaina pelaajina palkittiin Veera Tyynelä ja Minttu Reunanen.
Jere Hellsten

Pöytyän naisten seuraava Superpesiksen kotiottelu on vuorossa sunnuntaina 22.5. kello 17, kun Kumilaan vastustajaksi saapuu Rauman Fera.