Teimme hartaasti odottamani matkan Islantiin. Tulen ja jään maa on siintänyt toiveissani lapsuudesta asti. Eivätkä odotukset pettäneet. En kuitenkaan aio kertoa, kuinka satumaisen upeita ovat turistien kansoittamat Gullfoss ja Seljalandsfoss tai kuinka hieno kokemus on lillua Blue Lagoonissa sadan muun yhdellä kädellä kännykkää ja toisella oluttuoppia pitelevän mutamaskiin verhoutuneen ulkomaalaisen kanssa.
Lähdin Islantiin ihmettelemään luonnon ihmeitä, mutta ensimmäisenä lomapäivänä päädyimme pällistelemään Reykjavikissa sijaitsevaa musiikkitalo Harpaa. Moista lasipalapeliä en ole ennen nähnyt, joten pakko arvostaa, vaikka omaa silmää miellyttääkin enemmän perinteinen puurakentaminen.
Puurakentamista ei Islannissa sattuneista syistä juurikaan ole. Kaikki mahdolliset puurakennukset on verhoiltu pellillä. Varsinaiseksi helmeksi Reykjavikin kaupunkikuvaa ei siis voi luonnehtia, mutta suomalaisiin verrattuna islantilaiset ovat joka tapauksessa mielikuvituksekkaampia rakentajia. Siinä missä suomalainen suosii selkeää suoraa linjaa ja neutraalia väritystä, islantilainen muotoilee suorakaiteesta vaikkapa kuusen muotoisen ja lyö päälle kirkkaansinisen katon.
Yksilöllisyys näyttäisi Islannissa muutoinkin olevan paremmassa huudossa kuin Suomessa. Apsilaatuun tottunut suomalaismatkailija voi Islannissa yllättyä, sillä ketjuuntumisilmiö tai kansainväliset pikaruokalat eivät ole saarivaltioon kovalla voimalla rantautuneet. Ruokalistatkin kirjoitetaan rohkeasti islanniksi, toki myös englanniksi. Kansainvälisyys ei siis ole kärsinyt, vaikkei omaa kieltä ole piiloteltu. Reykjavikin kaduilla törmää useammin jonkin muun maan kansalaiseen kuin islantilaiseen.
Havaintojeni pohjalta elämä Islannissa on rennompaa kuin Suomessa. Työt tulevat ilmeisesti tehdyksi, vaikka aamuseitsemältä ei ollakaan tikkana rakennustyömaalla jyrsimässä ja poraamassa. Mahdollisuus saada katonkorjaajalta pudonnut työkalu päähänsä on Islannissa isompi kuin Suomessa. Nurmikot saavat islantilaispihoilla iloisesti rehottaa. Nähtävästi jotenkin pystyy myös elämään, vaikka kaupat eivät ole auki 24/7. Siihen se rentous tosin sitten loppuu. Islantilaisista kaupoista on turha etsiä ykkösolutta väkevämpiä juomia.
Ruokakaupassa käydessä pääsin odottamattomalle nostalgiamatkalle kylmähuoneeseen. Mitenhän lienee tuollaisen kylmähuoneen energiatehokkuuden laita? No siitä tuskin islantilaisten kovin paljon tarvitsee murehtia, heillä kun on kylmää ja kuumaa reilusti omasta takaa.
toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi