Joukkoliikenne vaatii joukkoja

0

Aura on ottanut askeleen kohti Turun seudun joukkoliikenne Föliä käynnistämällä omalla kustannuksellaan selvitystyön. Syksyllä valmistuvasta yhteenvedosta nähdään, paljonko Föli-jäsenyys maksaa Auralle itselleen ja muille Föli-kunnille.

Fölin myötä Aura–Turku-välin matkalippujen hinnat putoaisivat reilusti. Liittyminen olisi Auralta merkittävä taloudellinen kädenojennus asukkailleen, se olisi askel kohti vihreämpää tulevaisuutta ja mitä luultavimmin sujuva joukkoliikenne houkuttaisi uusia asukkaita kuntaan.

Liittyminen tuntuu järkevältä siksikin, että Föli-bussit voisivat käyttää nykyistä pysäkkiverkostoa. Myös kaavoittajalle avautuisi mielenkiintoisia mahdollisuuksia, kun joukkoliikenneakselit alkaisivat pyöriä.

Jotteivät Föliin pantavat rahat valu hukkaan, joukkoliikenne vaatii ihmisjoukkoja. Keskeinen pohdinnanaihe onkin, millä keinoin auralaiset saadaan nousemaan yksityisautojen sijaan linja-autoihin? Toki vuorovälin on oltava tiheä ja bussien siistejä. Mitä korkeampaa tasoa halutaan, sitä enemmän palvelu nielee veroeuroja.

Föli käyttää kustannusjakomallia, joka huomioi sekä asukkaiden kuntalaisuuden että matkan pituuden. Koska vanhat Föli-kunnat ovat tehneet merkittäviä panostuksia maksu- ja informaatiojärjestelmään, luultavasti Aurallekin lankeaisi maksettavaksi osuus jo tehdyistä investoinneista.

Joukkoliikennesuunnitelmat ovat nyt kovassa nosteessa, kun rautateidenkin puolella peräti kaksi operaattoria on kertonut aikeistaan lähijunaliikenteen aloittamiseksi. Jos vielä leveäkaistatiestä tulee moottoritie, Auralla on ainakin liikenneolosuhteiden osalta käsissään avaimet Turun seudun pohjoiseksi metropoliksi.