KOSKI. Ylioppilaaksi valmistuminen on henkilökohtainen saavutus. Jokainen tekee itse kurssivalintansa, pänttää koealueensa ja lopulta suorittaa ylioppilaskokeensa.
Taustalla on kuitenkin aina ryhmän tuki.
Lauantaina valkolakin päähänsä painanut Venla Pitkänen pitää kolmen vuoden uurastusta Kosken lukiossa hienona matkana, jonka varrelle on mahtunut koronasta huolimatta ryhmähenkeä ja yhteisiä muistoja kuten penkkarit, matkakurssi sekä vanhojen päivä.
Ylioppilasjuhlan jälkeen ryhmän nuorilla alkaa uusi elämänvaihe, mutta tulevaisuuden murehtimisen Pitkänen aikoi lykätä mielestään juhlapäivänä.
–Muistutan itseäni pysähtymään ja nauttimaan hetkestä, Pitkänen sanoi pitämässään puheessaan.
Ylioppilaan äiti Sanna Pitkänen vertasi omassa puheessaan nuoria aaltojen kaltaiseen luonnonvoimaan, jota ei voi kahlita.
–Kosken kuohujen jälkeen olette päässeet jokisuulle, Pitkänen kuvasi ja rauhoitteli lakitettuja. Oma suunta kyllä löytyy, vaikka siitä ei vielä olisi varmuutta.
–Lokit kirkuvat, mutta muistakaa, se on vain taustamelua.
Kosken lukiossa lakitettiin lauantaina 25 ylioppilasta. Rehtori Markus Niemen mukaan määrä on tavanomaista pienempi. Ehkä juuri siksi ylioppilaat oppivat tuntemaan toisensa todella hyvin ja muistuttivat ryhmänohjaajan Ville Tähtisen mukaan yhtä suurta perhettä.
Jännitystä ja haikeutta
Marttilassa asuva Erika Pihlava ei meinannut löytää sanoja sille, miltä lakin päähän saaminen tuntuu. Outoa mutta hienoa, Pihlava pohti.
Hänet palkittiin vuoden opiskelijana. Muiden opiskelijoiden myöntävä tunnustus tuli Pihlavalle iloisena yllätyksenä.
–En yhtään osannut odottaa sitä.
Pihlava on suuntaamassa Helsinkiin farmasian proviisorin opintoihin. Muutto pääkaupunkiin tuntuu jännittävältä. Toisaalta on kiva kääntää uusi puhdas sivu elämässä.
Helsingin asunto on vielä hakusessa, mutta sen etsimiseen on onneksi aikaa. Lakkiaisjuhliaan Pihlava vietti kotona lähipiirin kesken hyvästä tunnelmasta ja tarjoiluista nauttien.
Amanda Nummisella oli selvät sävelet, mitä kesä tuo tullessaan. Hän lähtee armeijan harmaisiin heinäkuussa. Vapaaehtoisessa asepalveluksessa on todennäköisesti tuttuja vastassa, mikä tuntuu mukavalta, sillä lakkiaispäivänä hän joutui hyvästelemään monet pitkäaikaiset kaverit.
–Totta kai se on haikeaa, mutta posin kautta mennään, Numminen järkeili.
Katriina Reijonen