Viikon sisällä vain 11 koronatartuntaa Auranmaalle

0

AURANMAA. Auranmaalle merkittiin torstaina viimeksi kuluneen viikon ajalta 11 koronatartuntaa. Edellisviikolla tapauksia oli THL:n mukaan 20 ja sitä edellisellä 16. Ennätysviikko oli huhtikuun puolivälin jälkeen, jolloin tapauksia oli yhteensä 155.

Kuluneen viikon tartunnoista kolme kirjattiin Auraan, kaksi Koskelle, kaksi Marttilaan, yksi Oripäähän ja kolme Pöytyälle.

Todellisuudessa tartuntoja on kuitenkin enemmän, sillä muun muassa kotitestein todetut tartunnat eivät päädy THL:n tilastoihin.

THL:n tilaston mukaan Aurassa on nyt ollut koko pandemian aikana 642 koronatartuntaa, Koskella 236, Marttilassa 264, Oripäässä 191 ja Pöytyällä 1124.

Lietoon kirjattiin viikon ajalta 26 koronatartuntaa ja Loimaalle 20. Liedossa on nyt ollut koko pandemian aikana 3359 tartuntaa ja Loimaalla 1916.

THL päivittää koronatietoja tällä haavaa kerran viikossa. Päivityspäivä on aina torstai.