Kesä sukujuhlineen on humanistille vaikeaa aikaa. Sitä kun ei voi kehuskella raataneensa rakennuksella, kaivaneensa ojaa tai tehneensä muitakaan miehisiä suorituksia. Niinpä olen ottanut tavaksi kehaista keränneeni ämpärillisen mustikoita. Siitä seuraa hyväksyvää nyökyttelyä ja ehkä lisäkysymys marjojen laadusta, mutta sittenpä on tullut tienattua säädyllisen ihmisen leima.
Sitä en paljasta, että ämpärini on lasten hiekkalaatikkoämpäri ja toisinaan käytän sangallista jogurttipurkkia. Molemmat ovat verratomia välineitä laiskalle ja kärsimättömälle. Pohja peittyy parissa minuutissa, vartissa on kerätty muutaman aamupuuroannoksen marjat ja noin tunnin kyykistelyn myötä astia on täynnä.
Tiedän, hidasta on! Mutta pikkuämpäripä on siitä kiitollinen, että metsän asukit sekä röhnät on helppo palauttaa saaliin seasta mättäälle.
Neuvot keruutapahtumaan olen ammentanut Antero Raimo & Ovet -yhtyeen Mustinkanpoiminta-laulusta. Kertosäe painottaa poiminnan olevan mukavaa toimintaa, jonka parissa voi ajatella useita asioita, kerrankin huolella. Laulu neuvoo kaksi perusperiaatetta: roskaisia raakileita ei tule poimia ja kuppi kannattaa laskea kannolle, jotta marjoja voi kahmia kaksin käsin.
Tänä kesänä poimittavaa tosiaan riittää. Näin kauden alkaessa riesana ovat olleet hyttyset, mikä on pakottanut kehittämään pinsettiotteen oheen toisenkin poimintatekniikan; yksi käsi kupiksi varvun alle, toinen käsi riipii siihen marjaa ja sitten kippausliike ”ämpäriin”.
Pikkuämpärien paras puoli on, että lähes täyteen poimittuina niissä on sopiva marjamäärä mehukkaaseen mustikkapiirakkaan.
Sen pohjaan tarvitaan 2 munaa, 2 dl sokeria, 2 tl vaniliinisokeria, 3 dl vehnäjauhoja, 1,5 dl juoksevaa margariinia ja 1 dl limonadia tai kolaa. Nämä kaikki sekoitetaan, taikina kaadetaan voideltuun vuokaan ja sitten levitetään marjasaalis päälle. Lopuksi vuoka työnnetään 200-asteiseen uuniin ja 35 minuutin päästä tarjolla on piirakkaa.
Huono puoli hiekkaämpärimetodissa on, ettei pakastimeen kerry juurikaan marjaa, eikä piirakka liene terveellisintä mustikkaruokaa. Saapahan näin kuitenkin hyvän mielen ja voisi kai tämän ympärille tekaista pienoisämpäripoimijoiden kerhon, jolloin tulisi harjoitettua sosiaalistakin kanssakäymistä. Marjapaikkoja tuskin tarvitsisi salata, sillä pikkuämpärin jäljiltä poimittavaa riittää muillekin.
toimittaja
Timo Koskensalo
timo.koskensalo@avl.fi