Musiikki kumpuaa sisältä

0
Serkukset Maria ja Johan Helmisaari jakavat sukunimensä lisäksi myös intohimon musiikkiin ja bänditoimintaan. (Kuva: Tuomas Honkasalo)

PÖYTYÄ/Yläne. Laulaja Maria Helmisaari ja basisti Johan Helmisaari istuvat Pyhäjärven rannalla Maria Helmisaaren piilopaikkamökin laiturilla ja huljuttelevat varpaita vedessä. Tunnelma on kovin seesteinen, kun serkukset päättävät katkaista rauhallisuuden tiukalla rokilla.

Perfect Lie- sinkkubiisi lähtee soimaan bluetooth-kaiuttimesta täydellä räminällä alun rohisevan lauluintron ryydittämänä. Viime torstaina Annabelle-yhtyeen kolmen vuoden ajan kypsyttämä oma materiaali alkaa hiljalleen raottua myös musiikin kuluttajille, sillä sinkkujulkaisua seuraa jossain kohtaa kolmen biisin EP-julkaisu.

Maria Helmisaari kuvailee biisien syntyä kuin omaa lasta synnyttäisi, tosin tämä synnytys ei tuota kipua kuin hieman henkisesti.

–Meidän omat biisit syntyvät tosi helposti, ei koskaan pakottamalla. Ne kumpuavat jostain sisältä ja sitten otan ne talteen äkkiä akustisella kitaralla tai sähkiksellä. Sanatkin tulevat pakottamatta ja ne ovat osa omaa sielua. Olen kerännyt omalla elämänkokemuksella ihan riittävästi materiaalia sanoitusten synnyttämiseen, Maria Helmisaari kertoo rosoisten sanoitusten syntytarinaa.

Sieluna Maria


Annabelle perustettiin jo 2019, mutta tähän asti bändi on keikkaillut vaan lähinnä yksityiskemuissa, joista osa on ollut kyllä isojakin. Turku Rock Park -festarien äkillinen peruuttaminen harmittaa Annabellen koko jengiä, johon kuuluvat Helmisaarten lisäksi myös rumpali Heikki Kangas ja kitaristi Timo Toikka .

–Ollaan pidetty bändileirejä ja treenattu nyt säännöllisesti tuota keikkaakin ajatellen. Harmillista, että ei päästy näyttämään festariyleisölle, mitä meistä lähtee. Meidän bändin sielu on Maria ja hänen sielukas lauluäänensä. Jotenkin vaan on koko bändillä sellainen tunne, että tätä ääntä on pakko päästä esittelemään isommallekin yleisölle. Mitä siitä sitten seuraa, niin kaikki otetaan vastaan, Johan Helmisaari kertoo rehellisesti, mutta maailmankiertuetta hän ei perheenisänä välttämättä ottaisi innostuneena vastaan, virne suupielessä.

Ääni pintaan


Maria Helmisaaren ääni on miksattu pintaan Perfect Lie -kappaleessa ja se kuvastaa bändin linjaa.

–Meidän musiikkia ohjaa dynaamisen laulun ja rohtuneiden kitaravallien välinen keskustelu. Mehän ponnistetaan kaikki täältä Yläneen korpimetsistä eikä noita grungeajan flanellipaitoja ja toisaalta Metallica-kulttuuria voida ohittaa vaikuttimina, vaikka kuljetaankin omia musiikillisia polkujamme. Pyrimme olemaan rehellisia ja autenttisia.

–Vaikka Heikka ja Johan ovat hieman insinöörimäisen tarkkoja jossain yksityiskohdissa, niin hekin ovat oppineet sitä, että aidossa rokissa tietyt raakuudet saavat kuulua läpi, Maria Helmisaari innostuu kuvailemaan musiikkia.

–Tämä sinkkubiisi edustaa selkeästi meidän kevyempää osastoa. Muut biisit ovat hieman koukeroisempaa ja rankempaa osastoa.

Kari toi kitaran Yläneelle


Yläne ei Annebellen poppoosta lähde selvästi kulumallakaan, vaikka bändi onkin levittäytynyt ympäri Varsinais-Suomea.

–Meidän video ja promokuvat on kuvattu Yläneellä. Eräällä tavalla täällä on kuitenkin meidän musiikilliset juuremme, Helmisaaret kertovat yhteen ääneen.

Musiikinopettaja Kari Härkönen on vaikuttanut molempien elämään merkittävästi.

– Kari toi sähkökitaran tänne Yläneelle ja se oli merkittävä muutos musiikinopetukseen ja loi tänne bändikulttuuria myös rokin osalta. Iskelmähän täällä on ollut jo pitkään, Johan Helmisaari kertoo.