Papukaijan kuullen ei kannata päästellä mitä tahansa suustaan

0
Vihersiipiara Oskulla on välipalan aika, kun omistaja Piia Tuominen antaa sille cashewpähkinöitä. Myös sinikelta-ara Chico tykkää pähkinöistä, mutta se malttaa odottaa vuoroaan nätisti.

PÖYTYÄ/Yläne. Kun talossa asuu neljä papukaijaa, kannattaa miettiä tarkkaan, mitä suustaan päästelee. Se kun voi tulla vastaan seuraavana päivänä papukaijan sanomana. Tosin sieltä voi tulla paljon muutakin, esimerkiksi palohälyttimen pariston varoitusääni, whatsapp-viestin merkkiääni, kissan naukumista, koiran haukkumista ja niin edelleen.

Tämän ovat kokeneet neljän papukaijan omistajat Piia ja Jesse Tuominen. Erityisesti harmaapapukaija Aksu on taitava matkimaan erilaisia ääniä, ja monesti se onkin aiheuttanut hämmentäviä tilanteita.

Piia muistelee erästäkin kertaa, kun hän oli antamassa edesmenneelle Leo-koiralle ruokaa.

–Aksu rupesi huutelemaan viereisestä huoneesta komentavalla äänellä Leon nimeä. Leo katsoi minua aivan hämmentyneenä, koska se luuli, että minä komennan sitä.

Kerran taas kävi niin, että kotona työskentelevä Piia luuli kissoilla olevan jokin hätä. Hän ryntäsi työhuoneestaan katsomaan, miksi kissat naukuvat. Vielä mitä, siellä ne köllöttelivät sohvalla mutta lintujen huoneesta kuului ”miau”.

Piia ja Jesse sanovatkin, ettei papukaijan puhumaan oppiminen ole välttämättä aina niin toivottavaa.

–Jos lintua opettaa tarkoituksella puhumaan, kannattaa ensin miettiä, haluaako kuunnella seuraavat 60 vuotta, kun lintu hokee esimerkiksi terve, terve, terve.

Toisaalta Aksun puhetaidoista on joskus myös apua, ainakin silloin, jos ei muista katsoa kelloa. Papukaijoilla, kun on tarkka päivärytmi, jota niiden kanssa noudatetaan. Lintujen päivä alkaa aina puoli kymmeneltä ja päättyy samaan aikaan illalla. Jos Piia ja Jesse eivät jostain syystä muista katsoa kelloa, Aksu kyllä muistuttaa.

–Se sanoo, että mennään nukkumaan, hyvää yö, Piia nauraa.

Aamulla taas alkaa huoneesta kuulua vihellys, jos valot eivät syty ajoissa.

Kokonaisvaltainen harrastus

Jos haaveilee papukaijan hankkimisesta, Piia ja Jesse Tuominen kehottavat ensin käymään kodissa, jossa on lintuja. Ne, kun eivät ole mitään häkkieläimiä vaan vaativat tilaa ja omistajiltaan myös aikaa. Kotikin saattaa mennä remonttiin, sillä niiden voimakas nokka silppuaa lähes mitä vaan. Papukaijat myös elävät pitkään, jopa 60 vuotta, joten jos sellaisen hankkii, tulee varautua loppuelämän kumppanuuteen.

Tuomisilla linnut elävät kahdessa huoneessa. Toisessa asustavat vihersiipiara Osku ja sinikelta-ara Chico sekä toisessa harmaapapukaijat Aksu ja Tico. Niiden päivittäisiin rutiineihin kuuluu vapaana lentäminen sisällä. Osku ja Chico ulkoilevat kesäisin myös takapihalla olevassa häkissä. Leluiksi käyvät puupalikat, jotka linnut paloittelevat tulitikun kokoisiksi alta aikayksikön.

–Mitään kalliita leluja niille on turha ostaa, koska ne kestävät noin vartin, Piia toteaa.

Viikoittainen kylpy kuuluu myös ohjelmaan, sillä sulkapuku vaatii säännöllistä puhdistamista. Jos sitä ei ala kuulua, kekseliäät linnut löytävät kyllä keinonsa ilmaista itseään.

–Jos joskus unohtaa kylvyn, ne kylpevät silloin vesikupissaan, Jesse naurahtaa.