Urosravut kömpivät Pyhäjärvellä mertoihin ja naaraat vaihtavat vielä kuortaan

0
Pyhäjärvestä nousevan rapusaaliin määrä tarkentuu lähiviikkoina, kun naarasravut lähtevät liikkeelle. Kuvituskuvassa on rapusaalista elokuulta 2016. Kuva: Jorma Kaarto, AVL:n arkisto.

PYHÄJÄRVI. Säkylän Pyhäjärven hoitoyhdistyksen puheenjohtaja Matti Jaakkola kertoo viime viikon torstaina alkaneen ravustuskauden käynnistyneen tuttuun tapaan.

– Ravustajat näyttävät vielä hakevan paikkoja. Rapuja löytyy koko järven alueelta syvännettä lukuun ottamatta, hän sanoo.

Yläneläisen kalastaja Jouni Aaltosen mukaan merroista on saatu lähes yksinomaan urosrapuja, naaraat ovat vielä vaihtamassa kuortaan. Kuorenvaihto on kylmän kevään vuoksi hivenen myöhässä. Naaraita ilmestynee pyydyksiin parin viikon kuluessa.

Pyhäjärvessä on 6 500–7 000 rapupyydystä. Niillä saataneen lokakuun loppuun mennessä 400 000–500 000 saksiniekkaa. Suurin osa ravustajista vetäytyy järveltä syyskuun toisella viikolla. Sen jälkeen vedet yleensä viilenevät, ja tavanomainen kalastus pääsee vauhtiin.

– Onneksi ihmiset ovat oppineet pitämään rapujuhlia vielä syyskuun lopussa ja lokakuun alussa. Kovin rapusesonki ajoittuu elokuun viimeisenä viikonloppuna vietettävien venetsialaisten tuntumaan, Matti Jaakkola kertoo.

Tällä hetkellä Pyhäjärvellä ravustaa parisenkymmentä ammattikalastajaa sekä noin 40–50 sivutoimista kalastajaa, joilla on lupa myydä saaliinsa. Heidän lisäkseen järvellä ravustaa noin 200 mökkiläistä.

Hyvänä asiana Jaakkola pitää sitä, ettei Pyhäjärvessä ole tänä kesänä happikadosta kärsineitä alueita. Pintavesi lämpeni helteiden aikaan 25 asteen tuntumaan, mutta pohja pysyi viileänä. Jaakkolan mukaan sinilevää on havaittu Pyhäjärvessä huomattavasti vähemmän kuin osattiin olettaa.