Enemmän aurinkoa

0

Juuri kun ihmiset alkavat näyttää kauniin ruskettuneilta ja levänneiltä, alkaa kesä kääntyä kohti loppuaan. Meidänkin kotona on viime päivät ollut kaksi aika hiljaista teiniä. Toinen on saanut tuntea olevansa lähes aikuinen, kun on hurauttanut erikoisluvalla saatu ajokortti takataskussaan kesätöihin. Nyt on vuorossa asettuminen koululaisen rooliin, vaikka lukio toisen asteen opiskelupaikka onkin. Nuorempi teini taas on nauttinut kesän vapaudesta täysin siemauksin, vaikka ymmärtääkin, ettei ole lomaa ilman arkea.

Lomailla ei voi vuoden ympäri, mutta lomailut on järjestetty aika lailla nurinkurin. Suurin osa lomista on sijoitettu aikoihin, jolloin elämä on muutenkin mukavaa. On ihan kiva hypätä kesäaamuna moottoripyörän selkään ja hurauttaa työpaikalle läpi tuoksuvan maalaismaiseman. Marraskuun säkkipimeässä räntäsateessa ei viitsisi paljon muuta tehdä kuin vetää peiton korville.

Ongelman ydin tietysti on, että Suomi on puolet vuodesta käytännössä asumiskelvoton maa. Päivänvaloa saati auringonpaistetta ei juuri näy. Tiedelehti kirjoitti hiljattain auringonvalon terveyshyödyistä. On toki haittojakin kuten melanooma, mutta myös paljon hyötyjä, joista ei aikaisemmin ole tiedetty.

Ruotsalaistutkimuksessa todettiin, että auringonvalo näyttäisi suojaavan sydänsairauksilta. Syyksi on arveltu sitä, että ihosoluissa on molekyyliä nimeltään 7-dehydrokolesteroli, joka on sekä kolesterolin että D-vitamiinin esiaste. Törmätessään auringonvaloon se ei muunnu kolesteroliksi vaan D-vitamiiniksi. Tämä selittäisi sen, miksi kolesteroliarvot ovat talvella korkeammat.

Tulokset ovat sangen hämmentäviä. Paljon auringossa olevien melanoomariski kyllä nousi, mutta koska heidän riskinsä kuolla sydänsairauksiin väheni, he elivät pidempään.

Tiedelehteä lukenut älykäs vaimoni teki tuloksista ainoan ja oikean johtopäätöksen: on muutettava Italiaan. Siellä aurinko paistaa, jos ei nyt ympäri vuoden niin paljon pidempään kuitenkin.

Pitkän ja pimeän talven vuoksi Suomessa eläminen näyttäisi olevan hengenvaarallista. Ja tottahan se on, että tutkimusten mukaan suurin osa suomalaisista, jotka ovat viettäneet Suomessa yli 90 pitkää ja pimeää talvea, ovat jo kuolleet – usein juuri sydän- ja verisuonitauteihin.

Kuolema on väistämätön, mutta voi myös yhdistää. Vesa-Matti Loirin kuolema pisti monen mielen hiljaiseksi. Itse jäin miettimään asiaa, jonka Loiri sanoi entiselle kihlatulleen viimeisinä aikoinaan. Hän koki jo antaneensa elämälle tarpeeksi. Tavallinen talliainen kysyy yleensä, mitä voi elämältä saada, suuri taiteilija kysyy, mitä voi antaa, ennen kuin jatkaa matkaansa rajan toiselle puolen.

päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi