Hurrikaani ja VaLePa pelaavat harjoitusottelun Koskella – Kaiun lentopallokausi käynnistyy Starttileirillä

0

LENTOPALLO. Lentopallokausi käynnistyy Koskella näyttävästi Starttileirillä, joka huipentuu miesten Mestaruusliigan harjoitusotteluun. Kauden käynnistävä Starttileiri pidetään 2.–3.9. Kosken liikuntahallilla. Leirin huipennuksena lauantai-iltapäivällä pelattavaan Hurrikaani Loimaa–VaLePa otteluun on myös muilla kuin leiriläisillä vapaa pääsy. Ottelua pääsee katsomaan ilmaiseksi, mutta halutessaan voi maksaa vapaaehtoisen pääsymaksu. Tuotot menevät Kosken Kaiun toiminnan tukemiseen.

Kosken Kaiku järjesti Starttileirin ensimmäisen kerran kaksi vuotta sitten, viime vuonna leiri jäi koronan vuoksi väliin. Lentopallojaoston puheenjohtaja Saku Kanasuo kertoo leirin olleen pidetty ja tavoitteena olevan, että siitä saadaan perinne. Leiri kokoaa seuran juniorit taustajoukkoineen yhteen. Tänä vuonna leirille odotetaan noin 50 junnua.

–Seuratoiminta näyttää tosi virkeältä. Harrastusmahdollisuutta saadaan kunnan pieni koko huomioiden laajalle skaalalle 3-vuotiaista aikuisiin, Kanasuo iloitsee.

Ilmoittautumiset kilpasarjoihin tapahtuvat vasta syyskuun aikana, mutta Kanasuon mukaan Kaiku tulee olemaan mukana useammalla joukkueella. Miehet eivät näillä näkymin pelaa kilpasarjoissa, mutta naiset ovat jatkamassa 3-sarjassa.

Kanasuo iloitsee myös liigajoukkueiden PR-kiertueesta ja vierailusta paikkakunnalla.

–Esikuvat ovat junnuille tärkeitä, hän toteaa.

Hurrikaanin pelaajat osallistuvat Starttileirin toimintaan ja ovat mukana lauantain harjoituksissa.

Miesten Mestaruusliigan harjoitusottelu Hurrikaani Loimaa–VaLePa Kosken liikuntahallissa lauantaina 3.9. klo 15. Vapaa pääsy.