Valtuutetut ovat aitiopaikalla

0

Päätös Martinkosken seurakunnan liittämisestä Saloon harmittaa vielä monia, mutta nyt kannattaa painaa kaasu pohjaan. Seurakuntavaalit kun eivät yleensä liiemmin äänestäjiä houkuttele, joten joukolla uurnille lähtevien marttilalaisten sekä koskelaisten on mahdollista saada hyvä määrä paikallisia luottamushenkilöitä Salon seurakuntaan.

Äänestäjien ja ehdokkaiden tulee toki muistaa, että tärkeimmät kirkkovaltuuston päätökset koskevat veroprosenttia sekä kiinteistöasioita. Kirkkoneuvostossa hoidetaan konkreettisempia asioita: valitaan useimmat työntekijät ja viranhaltijat, hyväksytään sopimukset ja johdetaan seurakunnan toimintaa, hallintoa sekä taloudenhoitoa. Vaikuttamaan pääsee myös johto- ja neuvottelukunnissa, joissa luottamushenkilöt vaihtavat ajatuksia seurakunnan viranhaltijoiden kanssa. Lisäksi Salon seurakunnassa on alueneuvostoja.

Päättäminen on tärkeää, mutta merkityksellistä on myös kirkkovaltuutettujen pääsy seurakunnan ”sisäpiiriin”. Näköalapaikalla olevat saavat tietoa, miksi asiat ovat niin kuin ovat. Eikä pidä väheksyä kahvipöytäkeskustelujakaan, joiden lomassa on mahdollista välittää äänestäjien toiveita muille päättäjille ja viranhaltijoille.

Jotta Martinkosken seurakunnan sisäänajo Salon seurakuntaan sujuu kitkattomasti ja kaikki toiveet huomioiden, Marttilasta sekä Koskelta tarvitaan mahdollisimman monta viestinviejää ja kuuntelevaa korvaa Salon seurakunnan päätöksentekoelimiin. Jonkin ajan kuluttua asiat alkavat varmasti sujua tuttuun tapaan ja sitten marttilalaiset sekä koskelaiset voivat toivottavasti huokaista helpotuksesta. Sitä ennen, marraskuussa, kannattaa äänestää ja tsempata luottamushenkilöt uudelle taipaleelle.