Metsämiehet huolissaan tuulivoiman vaikutuksesta luontoon ja ihmisiin

0
Markku Kiiski ja Urpo Numminen ovat huolissaan Pöytyän suunnitelmista kumota vuonna 2015 tehty päätös, joka on käytännössä estänyt tuulivoiman rakentamisen Pöytyälle. (Kuva: Asko Virtanen)

PÖYTYÄ. Pöytyän valtuusto pohtii ensi viikolla sitä, pitäisikö vuonna 2015 tehty tuulivoimalinjaus kumota. Linjaus käytännössä estää teollisen mittakaavan tuulivoiman rakentamisen Pöytyälle. Esityksen mukaan jatkossa edellytykset rakentaa tuulivoimaa selvitettäisiin kaavoittamalla.

Vuoden 2014 laaditussa Varsinais-Suomen liiton tuulivoimakaavassa Pöytyälle on merkitty kolme aluetta tuulivoimalle: Santinkulma, Ortenoja ja Maanpäänkulma.

Urpo Numminen ja Markku Kiiski odottavat kokousta huolestuneina ja jännittyneinä. Markku Kiiski on Karinaisten erämiesten puheenjohtaja, innokas metsästäjä ja luontoihminen, Urpo Numminen pitkän linjan luontoihminen ja metsissä kulkija hänkin. Molemmat asuvat lähellä Santinkulman aluetta, joka on yksi tuulivoimalle suunnitelluista alueista.

–Tuulivoima ei sovi Pöytyälle. Jo perustuslaissa sanotaan, että ihmisiä ei saa kohdella eriarvoisesti. Tuulivoima aiheuttaisi lähialueen asukkaille merkittävää haittaa ja laskisi myös kiinteistöjen arvoa, Numminen sanoo.

–Suomessa ja Pöytyällä on vallalla tuulivoimakiima, mutta siitä ei juuri puhuta, millaisia haittoja tuulivoima aiheuttaa lähialueiden asukkaille ja luonnolle, Numminen suree.

Rikas eläimistö

Luontoihmisenä Urpo Numminen on hyvin huolissaan Santinkulman luonnosta, jos alueelle rakennetaan tuulivoimaa.

–Santinkulmalla ja Lyömästen kallioilla on rikas eläimistö. Alueella on muun muassa maakotkia, metsoja, ilveksiä ja luonnollisesti paljon peuroja ja hirviä, susiakin, Numminen muistuttaa ja sanoo olevansa varma, että tuulivoimalat karkottaisivat suuren osan eläimistä.

Numminen laskeskelee, että koska Lyömästen kalliot ovat jo itsessään sata metriä korkeat, suuret myllyt hallitsisivat koko maisemaa Pöytyällä, Marttilassa, Tarvasjoella ja koko seutukunnalla.

Tuulivoimaan hän suhtautuu kaiken kaikkiaan kriittisesti, mutta jos sitä on pakko rakentaa oikea ratkaisu voisi olla merialueille rakentaminen. Siellä voimaloista ei olisi haittaa ihmisille.

–Pelloille rakennettavat aurinkovoimalat sopisivat Pöytyälle paremmin, niistä ei ole haittaa metsäluonnolle, Numminen miettii.

Köyhän miehen lappi

Markku Kiisken mukaan Santinkulma on luonnoltaan ainutlaatuinen.

–Santinkulma on köyhän miehen Lappi, noin 3000 hehtaarin kokoinen metsäalue, Kiiski sanoo.

Hän muistuttaa, että Pöytyä markkinoi itseään luontoystävällisenä kuntana. Tuulivoiman rakentaminen Santinkulman metsäalueelle olisi ristiriidassa sen kanssa.

Kiiski muistuttaa, että metsän terveysvaikutuksista puhutaan paljon ja ihmisiä kehotetaan liikkumaan enemmän metsissä.

–Hiljaisuus on tärkeä osa metsää ja tuulivoimasta lähtee melkoinen meteli, Kiiski muistuttaa. Myös hän on huolissaan siitä, miten käy Santinkulman rikkaan eläimistön, jos alueelle rakennetaan tuulivoimaa.

–Santinkulma on monien muuttolintujen reitillä. Huonostihan lintujen käy, jos täällä pyörii valtavia tuulimyllyjä, Kiiski suree.