Siinä se sitten meni

0

Kesä nimittäin. Myönnetään, tämä ei ole erityinen uutinen, mutta saimme sentään muutaman päivän ”kesäuusinnan”. Koska en ole avanto-, enkä edes viileäuimari, mittaan kesän pituutta uimakeleillä. Siksi iso kiitos niille vapaaehtoisille, joiden ansiosta Savojärven virkistysalueen saunaan on päässyt vielä syyskuisina viikonloppuinakin. Viimeisen kerran sauna on avoinna ensi sunnuntaina. Saa nähdä, ovatko saunan lauteet tuolloin yhtä täysiä kuin viime viikonloppuna.

Siirrytään sovinnolla syksyyn. Viikon päästä on syyspäivän tasaus ja viimeistään silloin iltojen pimenemiseen havahtuu. Yleensä se tapahtuu siinä vaiheessa, kun palaa illalla autolla kotiin jotain valaisematonta reittiä ja tajuaa, kuinka vähän auton valot itse asiassa näyttävät. Heijastimet ja huomioliivit eivät todellakaan ole vain koristeita.

Erityisesti pikkuteiden jalankulkijan kannattaa muistaa se oppi, jonka itse sain yhdeksänvuotiaana, kun liikkuvan poliisin partion nuori (ja meidän tyttöjen mielestä tosi komea) konstaapeli perusteli tien vasemman laidan käyttämisen tarpeellisuutta. ”Jos auto tulee kovaa vauhtia vastaan, on huomattavasti parempi hypätä itse ojaan kuin joutua sinne auton tönäisemänä.”

Toivottavasti kukaan meistä ei joudu testaamaan tuota asiaa käytännössä, mutta mikäli tievalaistusta sähkönsäästön nimissä vähennetään, se ei ole mitenkään varmaa.

No metsässä kenenkään ei pitäisi törmätä autoihin, moottoripyöriin tai muihin vastaaviin, joten puolukkaan tai sieneen lähtöä rajoittavat vain satunnaiset sadekuurot.

Puolukka on sitten mukava marja. Helppo poimittava, kestää kuljetuksen ja säilyy säilömättäkin viileässä kohtalaisen pitkään. Ainut vähän hankala asia on kysymys puolukan kypsyydestä. Vakiokysymykseen ”jokos olet käynyt puolukassa” sain vastata ensimmäisen kerran jo siinä vaiheessa, kun kävin vielä mustikassa ja näkemieni puolukoiden toinen kylki oli vasta kainosti punastunut.

Kysyjä oli poiminut puolukoita jo ämpäreittäin ja kuulemma ihan kypsiä. Ilmeisesti hän marjastaa aivan eri maastoissa kuin meikäläinen.

Ehkä hän kerää jo hallavahakkaita siinä vaiheessa, kun meikäläinen poimii niitä mielestään sopivan kypsiä puolukoita. Tai ainakin riittävän kypsiä. Kaikkein parhaita nuo marjat ovat mielestäni pakkasenpuremina, kun maahan on jo satanut ohut kerros lunta. Silloin tosin tarkoituksenani on poimia vain maistiaisia metsäautotien varrelta suoraan puskasta poskeen.

toimittaja evp
Päivi Perkiö
phperkio@gmail.com

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here