Vanhat traktorit näyttivät voimansa – Nostalginen kyntöjono Pöytyällä

0
Jonossa kyntäminen vaati tarkkuutta, sillä jos katseli vain taaksepäin, saattoi edessä ollakin joku jo pysähtynyt. Hyväntuulisessa tapahtumassa ei kuitenkaan kolareita nähty. Kuva: Tuomas Honkasalo

PÖYTYÄ/Kirkonkylä. Ali-Raatikaisen tilan seinällä on vanha kuva, jossa hevoset ovat valmiina kyntöhommiin isännän ja apujoukkojen kanssa. Kuvaushetkestä on jo aikaa, ajatkin ovat kovasti muuttuneet: hevosvoimien määrä moninkertaistunut, kun kauramoottoreista on siirrytty polttomoottoreihin.

Nykyisissä traktoreissa on niin paljon voimaa ja painoa, että vanhat traktorit näyttävät niiden rinnalla hyttysiltä. Sympaattiset vanhat traktorit kokoontuivat kuitenkin työn merkeissä Ali-Raatikaisen tilan pellolle näytöskyntöön lauantaina ja yleisöllä oli hymyssä pitelemistä. Melkein 20 vanhaa traktoria kynti peräkanaa peltoa, josta oli kevätvehnä puitu nykyaikaisella puimurilla.

–Kyllä tämä idea lähti paikallisen baarin pöydässä hieman vitsistä, mutta sitten tästä innostui aika monikin. Vanhat traktorit kokoontuvat useinkin eri tapahtumiin, mutta ei niillä tehdä juuri mitään muuta kuin ajeta. Halusimme laittaa vanhat koneet myös töihin, sillä niistä on edelleen vaikka mihin, kertoi Ali-Raatikaisen tilan isäntä Jussi Kairus.

Pöytyän kirkonkylällä sijaitsevan tilan pellolle kaukaisin traktori tuli Säkylästä saakka. Traktoreita tuli myös Oripäästä ja Yläneeltä – ja tietenkin Pöytyältä.

–Vähän yllätti myös tämä ihmismäärä, joka täällä on käynyt seuraamassa ja syömässä makkaraa. Sadekuuro puolitti yleisömäärän nopeasti, mutta positiivinen yllätys tämä on ollut, Kairus myhäili.

Baarikeskustelun seurauksena tapahtui kaikenlaista.

–Yhdelläkin kaverilla oli kyntöaura, mutta ei traktoria, niinpä hän hommasi sitten traktorin. Ja toinen teki toisinpäin. Parin viikon sisällä siinä oli sitten hankittu kaikenlaista laitetta, joten totesin, että kyllähän tämä tapahtuma sitten pitää järjestää, Kairus naurahti.

1950- ja 1960-luvun traktoreiden kyntökokoontumisen traktorit koostuivat muun muassa Massey Fergusoneista, Massey Harriseistä, Fordsoneistä ja McCormick Internationaleista. Joukkoon yli hyväksytty myös hieman uudempi, mutta kuitenkin yli 40-vuotias Valmet. Erikoisin vempele oli varmasti kyntöaura, joka oli vedetty paikalle traktorin perässä. Vetopyörät sai vedettyä narulla ylös, kun tuli kyntämisen aika.

Kyseessä ei ollut pelkkä ukkokerhon kokoontuminen, sillä yläneläiset Suvi ja Jari Pettinen olivat myös saapuneet paikalle kyntömielessä.

–Ollaan maatalon lapsia, niin traktorit on tulleet tutuksi. Vanhat koneet kiinnostavat, Jari Pettinen kertoi.

Kaikilla lapsilla ei sentään perheessä ole omaa traktoria.

–Tässä tulee sellainen nostalginen fiilis. Uusissa traktoreissa kaikki on erilaista ja hallintalaitteet ihan eri luokkaa, mutta tämä on tällaista harrastustoimintaa, Pettinen selvensi.
Tuomas Honkasalo

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here