Hirvilauma sunnuntaipuuhasteli suurinumeroisen voiton

0
Hirvilauma haki sunnuntaina Naantalista suurinumeroisen voiton. Kotijoukkue VG-62 oli niskan päällä ainoastaan ottelun alussa. Kuva: Markku Pönni.

JÄÄKIEKKO. TarU Hockeyn edustusjoukkue haki suurinumeroisen voiton Naantalista sunnuntaina. Ottelu lähti TarU:n osalta tahmeasti liikkeelle ja kotijoukkue VG-62 pääsi ajassa 3.04 tekemään avausmaalin. Hitaasti peliin herännyt hirvilauma tuli neljä minuuttia myöhemmin tasoihin ja alkoi vähitellen hallita ottelua. Toiseen erään siirryttiin TarU:n 1–2-johtoasemassa.

Toisessa erässä TarU takoi kuusi maalia. Vastustaja onnistui kertaalleen. Kolmannen erän alkuun hirvilauma onnistui kahdesti alivoimalla ja teki tämän jälkeen vielä kolme maalia. VG-62 kuroi isoksi venynyttä maalieroa kauniimmaksi kahdella osumalla. Lopputuloksena oli 4–13-voitto hirvilaumalle.

Vaikka maaleja syntyi ja hienojakin juonikuvioita nähtiin, parhaalla jalalla hirvilauma ei ollut liikkeellä. Ajoittain ajatus pelistä karkasi, peli seisoi ja otteissa oli sunnuntaipuuhastelun makua, mikä osittain saattoi johtua selvästi heikommasta vastustajastakin.

Voiton lisäksi iloittavia asioita ottelussa oli, että onnistumisia tuli jokaiselle kentälliselle ja lähes joka pelurille. Eniten pisteitä kertyi neljä maalia ja kolme syöttöä takoneelle Joonas Timoselle, joka kipusi samalla lohkon pistepörssin kärkeen.

TarU:n pelit jatkuvat ensi lauantaina kotikentällä, jolloin vastaan asettuu Kiekko-67.

TarU–Kiekko-67 ATP-Areenalla 22.10. kello 13.15.