Saana tuli huiputetuksi nafti kuukausi sitten yhtenä kauniina iltapäivänä. Aivan niin. Lausahdus tarvinnee silti saatteekseen pientä täsmennystä.
Toisin sanoen kapusimme Enontekiön kunnan Kilpisjärven kylän Saana-tunturin laelle Suomen Käsivarren peukalossa.
Kilpisjärvelle johtava valtatie 21, Neljän tuulen tie, on yhtä pitkä, kapea ja mäkinen kuin 1980-luvullakin. Kyllä kaistalle silti kesäkeleillä mahtuu. Talvinietoksissa voi tehdä tiukkaa.
Laakeapäinen kivikasa kohoaa arvokkaasti 1 029 metrin korkeuteen. Kilpisjärven pinta lainehtii 556 metriä Saanan huippua alempana. Kiva näköalatöppäre se on.
Tunturipatikointi meni mukavasti, ei siinä mitään. Kuulas sää suosi ulkoilua, lappilainen ruska oli jo hehkeimmillään, ja väkeä liikkeellä kuin Turun kauppatorin avajaisissa. Tiedä häntä, josko kaikki polun kuljeskelijat huipulla kävivät, mutta jossain kohtaa rinnettä kuitenkin.
Vaelluspolku alkaa Kilpisjärven retkeilykeskuksen parkkipaikalta. Opasteen mukaan matkaa laelle on 4,3 kilometriä. ”Aina sietää eppäillä”. Jos kilometri, puolitoista pukataan lisää, niin silloin lukema lie oikeissa kantimissa.
Jotkut piintyneet kairankiertäjät ovat luonnehtineet Saanan reittiä helpoksi. En nyt aivan siihenkään arvioon yhtyisi.
Vuohille ja muille kiipeilijöille nousu on arvatenkin pelkkää kilinleikkiä. Sen kun loikkii menemään. Muiden kuolevaisten on kivikossa hyvä katsoa jalkoihinsa, jotta mihin kohtaan louhikkoa alppikenkänsä kulloinkin asettaa.
Eipä silti, alkutaipaleella pääsee astelemaan hyvän matkaa ihan graniittiportaita pitkin. Väittävät, että tunturin vanhat, jokunen vuosi sitten puretut puuportaat olivat 740 askelmallaan Suomen pisimmät. Uuden portaikon askelmia en ruvennut laskemaan. Riittävästi niitä riittää yhdeksi porrastreeniksi.
Saanalla kohoaa joitakin valehuippuja, jotka koettelevat ensikertalaisen kapuajan uskoa yläkerroksissa. Muutamakin ylöspäin yrittäjä kyseli vastaantulijoilta, josko jo lähellä ollaan. ”Juu, juu, ei ole enää pitkä matka”.
Alempana paistoi syysaurinko maankamaralle asti, mutta ylhäällä mentiin pienessä pilviharsossa. Reitti on merkitty punertavilla puupaaluilla, jottei kivikossa lähde huinimaan mihin sattuu.
Kaikkien valehuippujen jälkeen Saanan laella nököttää harmaa postilaatikko, jonka vieraskirjan sivuille raapustaa vuosittain nimensä noin 25 000 retkeilijää. Jo vain! Kannattaa poiketa huiputtamassa.
toimittaja evp.
Jorma Kaarto
jtkaarto@gmail.com