Yrittäjäpalkinnon saanut Ismo Vairinen: ”Niin pitkään jatketaan kuin mukavalta tuntuu”

0
Vairine Oy:n avolouhintaporavaunu oli viime viikolla matkalla Kustaviin työmaalle. Yrityksen vanhimpiin laitteisiin lukeutuva laite soveltuu Ismo Vairisen mukaan erinomaisesti vedenalaiseen louhintaan. Uudemmissa laitteissa on siihen liian herkkää tekniikkaa ja elektroniikkaa.

AURA. Kiinnostus koneisiin ja laitteisiin on seurannut Ismo Vairista lapsuudesta alkaen. Ensimmäisen moponsa hän osti kalojen perkuusta saaduilla rahoilla äidiltä salaa. Maanrakennus- ja louhinta-alan yrittäjänä Vairinen on päässyt käyttämään järeitäkin koneita. Yrittäjänä on vierähtänyt jo 42 vuotta ja päälle kaksi vuotta, jolloin Vairinen toimi sivutoimisena yrittäjänä.

Auran kunnan tämän vuoden yrittäjäpalkinnon saanut yrittäjä olisi jo voinut jäädä eläkkeelle, vaan eipä ole malttanut.

–Nyt kun vielä terveyttä riittää, niin tietysti tehdään töitä, Vairinen tuumailee ja lupaa jatkaa niin pitkään, kuin työnteko tuntuu mukavalta.

Myös vapaa-ajalla riittää innostusta koneisiin. Harrastuksekseen Vairinen reeraa vanhoja ajoneuvoja. Aikaa harrastuksille maanrakennusalan yrittäjällä on eniten talvisin.

Yrittäjyydessä on Vairisen mukaan parasta valinnanvapaus: että voi itse valita, mistä töistä tekee tarjouksen. Siihen hän ei oikein osaa vastata, mikä sai aikanaan valitsemaan yrittäjyyden, mutta ala on tuntunut oikealta. Maanrakennuksen ja louhintatöiden lisäksi Vairine Oy tekee myös porauksia. Työmaakohteet vaihtelevat maanteiltä ja rakennuksilta merelle ja pienvenesatamiin.

Vairista kiehtoo alan monipuolisuus ja käsillä tekeminen.

–Suoritus palkitsee, hän toteaa.

Sääolosuhteet tuovat työskentelyyn isoimmat haasteet. Kovat pakkaset koettelevat koneitakin. Suhdanteet sitä vastoin eivät Vairisen mukaan maanrakennustöitä hirveästi heilauttele.

–Pahimpina lamavuosinakin oli työtä. Toisaalta voi olla, että kuin muilla on kiire, meillä on hiljaista.

Töiden määrään vaikuttaa Vairisen mukaan moni tekijä, kuten teiden kunnossapitoon ja rakentamiseen myönnetyt määrärahat ja onnistuminen urakkakilpailutuksissa.

Auraan Taivassalossa lapsuutensa viettänyt Vairinen päätyi karttaa katsomalla. Siihen aikaan, kun hän pohdiskeli tulevaa asuinpaikkaansa, puhuttiin HaKu-tiestä. Halikosta Kustaviin piti tulla tie, joka olisi ollut Turun uloin kehätie. Sen varrella olisi ollut myös Aura.

–Tie ei valmistunut, mutta Aura on silti ollut hyvä paikka asua ja yrittää, Vairinen sanoo.

Auraan Vairinen tuli vuonna 1988, jolloin hän toimi toiminimellä. Osakeyhtiömuotoiseen yrittämiseen hän siirtyi seitsemän vuotta sitten. Silloin myös yritys sai nimensä, jonka Vairinen keksi ihan viime tingassa. Kiireessä sukunimen viimeinen kirjain ei kuitenkaan yrityksen nimestä pudonnut.

–Ei kukaan täällä sano sitä viimeistä n:ää, Vairinen perustelee.


FAKTA

Yrityksen nimi: Vairine Oy
Perustamisvuosi: osakeyhtiönä toiminut vuodesta 2015, toiminimi 1980
Toimiala: louhinta- ja maanrakennustyöt, porapaalut
Henkilökunta: kolme
Liikevaihto: 400 000–600 000 euroa
Minkä palkinnon sai: Auran kuntakohtainen yrittäjäpalkinto/ Auran yrittäjät
Palkinnon perustelut: Palkittiin pitkäjänteisestä yrittämisestä. Yrityksen menestyksen kulmakivi on ollut muuntautumiskyky erilaisten tilanteiden mukaan.