Taannoin kuopukseni kyseli, kuinka monta vuotta opiskelin. Keskustelun päätteeksi nuorimies tokaisi, että hän ei ainakaan aio niin monta vuotta opiskella. Kieltämättä olin aika ”vanha”, kun valmistuin. Puolustuksekseni todettakoon, että opiskeluihin itsessään ei mennyt keskivertoa kauemmin aikaa, mutta useampaa opinahjoa tuli käytyä ja lapsetkin siinä samalla tehtyä.
Kaksoistutkinnon jälkeen ammattikorkeakouluun jatkanut kuopus on vielä hyvin aikataulussaan. Pojan armeijavuosi antaa pientä tasoitusta, mutta ainakaan hän ei ole heti opintojensa aluksi hankkiutunut raskaaksi toisin kuin itse tein. Biologian lakien toistaiseksi vielä pätiessä sitä tuskin on odotettavissakaan, joten poika välttynee opinnoissaan tällaisilta viivytyksiltä.
SAATOIN menettää jotain, kun opiskelijabileissä hillumisen sijasta hoidin vauvoja, mutta nyt pääsen ainakin pienesti osalliseksi oikeasta opiskelijaelämästä. Tiedän poikani oppineen jo muutaman kuukauden aikana paljon asioita, kuten ruuanlaittoa, Kelan kaavakkeiden täyttöä ja haalarimerkkien ompelua. Tenttejä ja bileitä on tietysti ollut ja uusia kaverisuhteita. Politiikastakin on ennätetty kiinnostua. Kyllähän se nimittäin nuortamiestä kismittää, jos opiskelukaupungista uhkaavat naiset kadota typerän yliopistopolitiikan vuoksi.
Vanhemman rooli on tukea ja kannustaa, mutta muuten pitää ymmärtää olla tunkematta nokkaansa joka asiaan ja huolehtimatta liikaa. Sen tuen ja kannustuksenkin voi mieluummin antaa seteleinä kuin neuvoina, jotka kumminkin ovat ihan turhia.
Koska tapanani on joka tapauksessa olla koko ajan huolissani ja kertoilla mielipiteitäni, en osaa edes itse noudattaa omia neuvojani. Niinpä palkkioksi lämpimän aluskerraston hankinnasta saimmekin ensimmäiselle meripestilleen suunnanneelta opiskelijaltamme kiitosten sijaan silmien pyörittelyä. Me hölmöt vanhemmat luulimme, että merellä saattaisi tähän aikaan vuodesta olla kylmä, mutta mitäpä mistään tietäisimme, kun emme ole konemiehiä.
POJAN merille lähtö oli opiskelupaikan varmistuttua odotettavissa, mutta jotenkin se vain pääsi tunnepuolella yllättämään. Ajatus siitä, että oma lapsi seilaa tuolla jossain maailman merillä öljytankkerilla, saa sydämen pakahtumaan. Ehkä siihenkin tottuu ja tottumista auttaa, että voin MarineTraffic -sovelluksen avulla melkein merimailin tarkkuudella seurata, missä sälli kulloinkin seilaa. Niin se on, tämän päivän nuoret eivät pääse missään kokonaan äitejään pakoon. Toista se oli isoisäni aikaan.
toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi