PÖYTYÄ/Kyrö. Victoria, 11, ja Olena, 27, Podliesna sanovat voivansa hyvin ja pystyvänsä häivyttämään sota-asioita mielestään edes hetkeksi, kun he saavat harrastaa ja matkustaa. Auranlaakson kansalaisopiston kokkikurssi sekä taidekoulu ovat Victorian mieleen. Isosisko Olena käy taidekoulun lisäksi jumpassa, pilatestunneilla ja zumbassa. Kurssit olivat viime vuonna ukrainalaisille ilmaisia ja se oli kaksikon mielestä hienoa.
Viime keväänä ukrainalaiset pakolaiset saivat myös matkustaa ilmaiseksi joukkoliikennevälineissä ja tätäkin mahdollisuutta Victoria sekä Olena käyttivät. He vierailivat eläintarhoissa, museoissa, huvipuistoissa, valtioneuvostossa ja Sanna Marinin työhuoneessa.
Kyrössä kouluavustajana työskentelevä Olena haluaa rohkaista muitakin ukrainalaisia liikkumaan sekä tapaamaan ihmisiä. Häntä huolettaa, että osa Suomessa olevista ukrainalaislapsista on alkanut unohtaa äidinkieltään, eivätkä he tokikaan osaa vielä paljon suomeakaan.
– Ystävystyminen suomalaisiin kestää pitkään. Olemme Victorian kanssa onnekkaita, kun eräs perhe on ottanut meidät omakseen ja meillä on ikään kuin suomalaiset isovanhemmat, Olena selittää.
Kokoontuminen on tärkeää
Yhdeksi Pöytyällä asuvien ukrainalaisten ongelmaksi Olena nostaa liikkumisen kalleuden.
Vaikka moni ukrainalainen on saanut töitä, heillä ei ole rahaa tuhlattavaksi asti. Olenan ja Victorian kulkemiset Suomen Ukrainalaiset -yhdistyksen tapahtumiin jäisivät vähiin, elleivät he saisi silloin tällöin kyytiä joltakulta opettajalta tai muulta tuttavalta.
Olena kertoo olleensa yhteydessä bussiyhtiöön ja kysynyt, voitaisiinko Pöytyän ukrainalaisten tilannetta helpottaa tarjoamalla heille ilmaisia matkoja Turkuun ja takaisin. Lisäksi Olena miettii, olisiko vaikka Pöytyän seurakunnan tiloissa järjestettävissä paikallisten ukrainalaisten kahvittelutilaisuuksia, jotteivät kanssakäyminen ja identiteetti kuihtuisi. Idean taustalla on Suomen Ukrainalaiset ry:n tiivis yhteistyö Mikaelinseurakunnan kanssa.
Olenalla on vahva palo tehdä vapaaehtoistyötä ukrainalaisten parissa. Hän vetää Suomen Ukrainalaiset -yhdistyksessä lasten laulu- ja tanssiryhmiä. Juhlapäivinä Olena ja muut ukrainasta tulleet järjestävät perinteistä tekemistä sekä ohjelmaa.
Esimerkiksi Pyhän Nikolauksen päivän, ukrainalaisen laulun päivän, naisten Ukraina-illan, jouluaaton ja koliada-juhlan viettäminen kaikkine traditioineen saavat osallistujat tuntemaan kuin he olisivat hetken Ukrainassa.
Tulevaisuutta vaikea suunnitella
Osan palkastaan Olena lähettää Ukrainaan äidilleen, joka huolehtii isästään sekä Olenan asunnosta ja kissasta.
– Äitini sai korjattua rahan turvin oman talonsa sodan alussa rikkoutuneet ikkunat ja ostettua suuren varavirtalähteen, jolla hän pystyy pitämään asuntonsa lämmityksen päällä. Äitini on töissä lastentarhassa, missä on ollut sähkön puuttuessa vain kuusi lämpöastetta, Olena kertoo.
Siskokset järjestivät syyslomalla äidilleen yllätyksen ja kävivät tervehtimässä häntä. Bussimatka Kyröstä Keski-Ukrainassa olevaan Umaniin kesti kolme päivää suuntaansa. Perillä oli jatkuvasti ilmahälytyksiä ja taivaalla droneja. Sireenit ulvoivat pitkään, mikä otti korviin sisätiloissakin.
– Nykyään sireenit soivat enää nelisen minuuttia hälytyksen alettua ja lopuksi tulee vaara ohi -merkki, Olena kertoo.
Ruokailut olivat syyslomamatkalla oma lukunsa, koska jääkaapit eivät sähkökatkojen vuoksi toimineet kunnolla ja syötävät pilaantuivat helposti. Vaikka koti-ikävä vaivaakin, Ukrainaan ei ole Olenan mukaan menemistä.
Kyrössä hän sanoo oppineensa luottamaan ihmisiin, mutta sodan syttyminen aiheutti sen, että kauaskantoisten tavoitteiden asettaminen kävi vaikeaksi.
Ukrainassa Olena kertoo valmistuneensa peruskoulun opettajaksi, psykologiksi, puheterapian maisteriksi ja erityisopettajaksi. Suomalaisen opettajatutkinnon hankkiminen kiehtoo häntä. Se edellyttäisi täydellistä kielitaitoa ja ryhtymistä päätoimiseksi opiskelijaksi, mitä Olena ei pidä tämänhetkisessä elämäntilanteessaan mahdollisena.
