Purku-urakkaa läheltä katsovien Lehtosten mielestä sahan alue saa olla jatkossakin teollisuuskäytössä

0
Pirjo ja Matti Lehtosen kodin takana on sahan alueen aita. Kuvassa pariskunta tarkkailee sahan rakennuksissa asuvien naakkojen liikkeitä.

PÖYTYÄ/Kyrö. Kyrön sahan viereisessä omakotitalossa asuvat Pirjo ja Matti Lehtonen pohtivat, minne sahalla viihtyneet naakat päätyvät, kun suurin osa rakennuksista puretaan.

Lehtosten mukaan naakat ovat aina keksineet jonkin keinon livahtaa kattojen alle suojaan, vaikka kulkureittejä on tukittu verkolla. He arvelevat sahan alueella asuvan satoja lintuja. Kesäisin siellä ovat viihtyneet myös pääskyt.

Vuodesta 2004 sahan naapureina olleet Lehtoset ikävöivät sahan väen ystävällistä käytöstä ja heidän vaalimaansa hyvää ilmapiiriä. Työntekijöillä oli tapana kysellä ohimennessään kuulumisia, ja koneista innostuneet lapset he päästivät tutustumaan traktorin hyttiin. Kun tontille tulee uusia käyttäjiä, Pirjo Lehtonen toivoo ystävällisen naapuriyhteistyön saavan jatkoa.

Viimeksi käytössä ollut sahalaitos oli Lehtosten mielestä ääneltään niin hiljainen, ettei se häirinnyt edes pihatöitä tehdessä. Samaa mieltä on Lehtosten naapuri, noin 40 vuotta sahan kupeella asunut Veikko Salo. Hän harmittelee laitoksen lakkautuksen myötä Kyröstä hävinneitä työpaikkoja. Itsekin Salo oli hetken aikaa sahan palveluksessa.

Lehtoset ja Salo arvelevat sahan tontin soveltuvan tulevaisuudessa lähinnä teollisuuskäyttöön. Asuinrakennuksia he eivät alueelle tekisi, ellei maaperää puhdisteta syvältä. He arvelevat pintamaan olevan melko puhdasta, sillä kovien ”myrkkyjen” käyttämisestä on jo pitkä aika. Niiden kerrotaan valuneen aikoinaan melko kauaskin ja pilanneen lähitienoon kaivovesiä.

Kohta alkavia purkutöitä Lehtoset ja Salo eivät suuremmin jännitä.

– Tuskin niistä enempää haittaa on kuin Elisenvaaran koulun purusta. Pärjäämme kyllä, Pirjo Lehtonen sanoo.

Sahaa kiertävän aidan kohtaloa tovin puntaroituaan hän tulee johtopäätökseen, että se on hyvä jättää paikoilleen, jottei tyhjä tontti houkuttelisi ketään tekemään tyhmyyksiä.