Länsipääty haltuun! – TarU:n fanijoukko on joukkueelle se kuuluisa ylimääräinen pelaaja

0
TarU Hockeyn edustusjoukkueen fanikatsomo ei jää keneltäkään huomaamatta tai kuulematta. Kuva: Juha Lahti

LIETO/Tarvasjoki. Tarvasjoen jäähallille oli jo hyvissä ajoin ennen kotijoukkueen ja kokemäkeläisen KK-V:n kolmosdivisioonan jääkiekko-ottelua kerääntynyt vannoutuneimmat fanit vakiopaikoilleen odottamaan matsin h-hetkeä. Jake Laaksonen, Ilmari Tamminen ja Viivi Timonen asettelivat päähänsä hirvensarvipäähineet ja olivat valmiina illan koitokseen.

–Ainahan näitä pelejä on käyty katsomassa, mutta nyt kuluvalla kaudella homma on kyllä päässyt vähän lähtemään lapasesta, Ilmari Tamminen sanoo.

Lapasesta lähteminen ei suinkaan tarkoita mitään negatiivisessa mielessä, vaan lähinnä ryhmän ulkoasu on kehittynyt nykyiseen kuosiinsa ja harjoiteltuja kannustushuutoja on tullut mukaan. Eikä fanien raivokas oman joukkueen kannustus todellakaan jää keneltäkään hallissa huomaamatta. TarU:n fanikatsomo on niittänyt mainetta ja kerännyt ihmettelyä myös vierasjoukkueissa.

–Niin, ja me käydään myös vierasmatseissa kannustamassa omaa joukkuetta, Jake Laaksonen mainitsee.

Kaikki kolme ovat Tarvasjoelta kotoisin. Ystävyys on alkanut jo kouluaikana.

–Ollaan muutenkin tekemisissä kuin vain näissä lätkämatseissa. Ja minulle tämä jääkiekko on samalla koko perheen tärkeä juttu, sillä veljeni pelaavat joukkueessa ja vanhempani ovat myös toiminnassa mukana, Viivi Timonen kertoo.

TarU Hockeyn edustusjoukkueen kannustusjoukon ydinryhmään kuuluvat tarvasjokelaiset Jake Laaksonen, Ilmari Tamminen ja Viivi Timonen. Kuva: Juha Lahti

Peleihin tullaan kauempaakin

Pelin edetessä fanikatsomon miehitys alkaa olla valmis. Kymmenkunta innokasta ja äänekästä kannattajaa antavat kaikkensa kotijoukkueen hyväksi. Kaikki fanit eivät kuitenkaan tule peleihin paikkakunnalta tai edes ihan lähiseudulta. Alun perin lahtelainen Anni Laukkanen asuu Säkylässä, mutta käy silti innokkaasti TarU:n edustusjoukkueen peleissä.

–Tulin tähän mukaan puolisen vuotta sitten. Tutustuin Viiviin armeijassa. Hän sanoi, että lähde mukaan niin otetaan länsipääty haltuun.

Laukkanenkin on hieman ihmeissään siitä, että alemman sarjan joukkueelle löytyy tällainen kannustusjoukko.

–Ei tällaista muualla ole. Onhan se hienoa, että kun pelataan kolmosdivisioonaa, niin löytyy tällainen porukka. Minulle tulee Säkylästä jonkin verran matkaa, mutta on tämä sen arvoista. Omalla autolla matkat kuljen, Anni Laukkanen sanoo.

Myöskään kotijoukkueen lipun kanssa katsomossa kannustava Matias Ristolainen ei ole paikkakuntalaisia. Itse asiassa hän asuu Turussa. Mitä ihmettä, eikö Turussakin olisi tarjolla jääkiekkoa?

–Onhan siellä, mutta täällä Tarvasjoella on parempi fiilis kuin yhdessäkään lätkämatsissa Turussa, Ristolainen perustelee mukana oloaan.

Ristolaisella on menossa nyt ensimmäinen vuosi fanikatsomossa. Hän lähti mukaan, kun ”ydinjengi” pyysi. Usein puhutaan myös siitä, että fanien kannustus on joukkuepeleissä omalla tavallaan se ylimääräinen kenttäpelaaja. Näin uskoo myös fanikatsomo Tarvasjoella.

–Kyllä tämä meidän touhumme antaa varmaan lisävoimaa joukkueelle, Ilmari Tamminen arvelee.

Juha Lahti


Seuraavan kerran hirvilauman fanilauman mekastusta kuullaan lauantaina 4.2. kello 17.45 ATP-Areenalla alkavassa ottelussa, jossa TarU kohtaa ParSportin.