Olen tällä palstalla useampaankin kertaan kehuskellut, miten mainio harrastus pyöräily on – sähköllä ja ilman sähköä, maanteillä, metsissä ja hiekkateillä. Lienee siis kohtuullista tunnustaa, että nyt kun katson Sports Trackerin kirjanpitoa, se näyttää lohduttomalta.
Viimeisen kolmenkymmenen päivän ajalta kalenteri löytää viisi pyöräreissua. Siis käytännössä ei juuri yhtään. Yleensä lenkkejä kertyy noin joka toiselle päivälle eli 14–16 kertaa per kuukausi. Kysehän ei tietenkään ole siitä, että laji olisi menettänyt viehätyksensä, vaan siitä, että oikea fillarointi pitää tehdä ulkona. Ja siellähän on kelejä pidellyt. On vesisadetta, räntäsadetta, tuulta ja tuiverrusta, kipakoita pakkasiakin ja tietysti pimeää.
Onneksi takkatuli ja kirjat on keksitty. Jos ruumis ei kehity niin ainakin mieli kehittyy. Ydintalvi on mitä parhainta aikaa sukeltaa lukemalla erilaisiin maailmoihin. Lukeminen kehittää empatian kykyä eli taitoa ymmärtää, miten joku toinen asiat kokee.
Rajojen rikkominen lukuvalinnoissa vielä lisää empatian kehittymistä. Kirjojahan on tapana lajitella tavalla, missä ei ole mitään järkeä. On naisten vaaleanpunaisia romantiikkatarinoita, miesten ruudinkatkuisia sota- ja seikkailukirjoja, nuorille suunnattuja kasvutarinoita.
On mielenkiintoista lukea ”vääränlaisia kirjoja” – voi vahingossa oppia jotakin. Esimerkiksi miesten kannattaisi lukea naisille suunnattuja kirjoja. Naisen sielunelämä on miehelle ikuinen, joskin hyvin kiehtova arvoitus. Lukemalla naisten kirjoittamia ja naisille suunnattuja opuksia, voi salaisuuden verho hieman raottua.
Lukemalla voi myös liikkua ajassa eteen ja taakse päin. Viimeksi luin irlantilaisen Sally Rooneyn kirjoittamat kolme kirjaa, jotka kaikki kertovat tavalla tai toisella nuorten akateemisten hapuilusta kohti aikuisuutta. Rooneytä on sanottu Snapchat-sukupolven Salingeriksi. Oli mukava päästä kurkistamaan, mistä tämän päivän akateemiset nuoret ahdistuvat – ainakin Irlannissa. Ja jos siellä niin todennäköisesti myös meillä. Suomalaiset ja irlantilaiset tuntevat syystä sielujen sympatiaa. Molemmat ovat pieniä ja ainakin olleet köyhiä, ilmasto on kamala ja itänaapuri iso ja ikävä.
Vaikka ei uskoisi, tekniikka auttaa lukemisessakin. Perinteisten kirjojen lisäksi etsin lukemista mieluusti myös suoratoistopalveluista. Etsiminen on helppoa ja kone tekee välillä ihan mielenkiintoisia ehdotuksia. Äänikirjoihin en sen sijaan ole hurahtanut. Ymmärrän kyllä, että moni kuuntelee kirjoja mielellään esimerkiksi autossa, mutta luen mieluummin itse. Se kannattaa aina.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi