Tulevaisuudenuskoa kannattaa vaalia

0

Tässä lehdessä on useampi sivu ilmoituksia viime vuonna syntyneistä vauvoista. Kuvien suloiset kasvot ilahduttavat varmasti monia, mutta herättävät myös ajatuksia Suomen ja miksei koko maapallonkin tulevaisuudesta. Kuvia saisi näet olla enemmänkin.

Syntyvyys on ollut Suomessa laskussa jo pitkään. Entistä useampi on vapaaehtoisesti lapseton. Syitä on monia, mutta yksi merkittävimmistä on huoli tulevaisuudesta. Moni miettii, uskaltaako epävarmaan maailmaan hankkia lapsia. Vanhemmuuden vaatimukset tuntuvat nekin kasvaneen kovin korkeiksi. Kestääkö maapallon kantokyky?

Ongelmia toki riittää, mutta ne on asetettava oikeisiin mittasuhteisiin. Ongelmia on ollut aina ja aina niillä on ollut tapana ratketa. Usein ongelmat ratkeavat tavoilla, joiden ennustaminen on ollut mahdotonta. On vain luotettava siihen, että asiat järjestyvät. Sotaa seuraa rauha, uusi tekniikka ratkaisee ilmastokriisin ja pandemiat väistyvät rokotteiden tieltä.

Hyvää elämää voi toki elää monella tapaa ja lasten hankkiminen on aina hyvin henkilökohtainen asia. On kuitenkin surullista, jos kovin moni päättää jäädä huolien takia vapaaehtoiseksi lapsettomaksi, sillä lapset tuovat paljon iloa elämään.

Toki asialla on myös kansantaloudellinen puoli. Hyvinvointivaltio tarvitsee jatkajansa, jotta se pystyy huolehtimaan ikäihmisistään ja muista, jotka tarvitsevat yhteiskunnan tukea. Tulevaisuuden usko on yksi tärkeimmistä elementeistä, jolla kansakunnan tulevaisuutta rakennetaan. Sitä kannattaa vaalia.