Yrttihöyryn pauloissa

0

Saksalaistuttavien lähettämä yrttityyny lojui vuoden kaapissa, kunnes erään päivän päätteeksi kurkussa pisteli ja kroppaa vilutti.

Silloin tyyny sai tilaisuutensa. Se muhi niskan alla yön yli, haisi oudosti ja lämmittikin niin, että hiki valui. Päätä kääntäessä kasvinosat rusahtelivat, ja aromi sen kun voimistui. Mutta kas kummaa, aamulla nuhaoireista ei ollut tietoakaan.

Ennen pitkää oli myönnettävä, ettei kyseessä ollut pelkkä hömppäjuttu. Pitkulainen yrttityyny karkotti nuhapöpön toisensa jälkeen ja lopulta heitin sen likaantuneena ja kaikkensa antaneena roskiin. Jäi harmittamaan, etten saanut selville yrttiseoksen koostumusta.

Tänä jouluna pääsi riemunkiljahdus, kun Saksasta saapui uusi yrttityyny käyttöohjeen kera. Ensitutkiskelun perusteella yrttimaakarit ovat kehittäneet tuotetta. Nyt tyynypussukan reunassa on tarranauhalla suljettava aukko, josta yrttiseoksen saa valutettua kankaan pesun ajaksi purkkiin. Purumainen seos koostuu aniksesta, fenkolista ja hirssinkuoresta.

Jouluna iskeneen nuhan myötä uusi tyyny pääsi tositoimiin. Se helpotti tukkoisuutta, muttei siinä ollut yhtä paljon potkua kuin edeltäjässään.

Saksalaiset sanovat yrttityynyjensä olevan pitkän tuotekehityksen tulos. Päänalusia on täytetty yrteillä ja eteerisillä öljyillä käsitellyillä kasvinosilla ainakin keskiajalta lähtien. Nykyään tarjolla on lähinnä kahdenlaisia malleja: nukahtamista helpottavia ja edellä mainittuja nuhatyynyjä.

Kun kerran saksalaiset ovat onnistuneet, eikö meidänkin kannata yrittää? Piironkien laatikoista löytynee luontaisreseptejä ja voihan inspiraatiota hakea vaikka Elias Lönnrotin Flora Fennicasta. Myös netti tarjoaa yrttityynytietoutta, kun kirjoittaa hakusanaksi herbal pillow.

Tyynykulttuuri on tainnut jäädä Suomessa kaikenparantavan saunomisen jalkoihin, mutta yrttejäkin on käytetty. Meillä nuhaa on lievitetty nokkosen, mesiangervon ja siankärsämön avulla. Nokkosteen väitetään irrottavan limaa. Jalkakylpyveteen lisättävällä mesiangarvolla kerrotaan olevan kuumetta alentavia ominaisuuksia ja samaa sanotaan siankärsämöhaudukkeesta.

Siankärsämöä, sitruunamelissaa ja piparminttua on käytetty myös höyryhengityksen tehoaineina. Mahtaisivatkohan niiden aromit vapautua tyynyliinan läpi, kun saunominenkin on käynyt kovin kalliiksi?

toimittaja
Timo Koskensalo
timo.koskensalo@avl.fi