Pöytyän seurakuntaa vaivaa keskimääräistä pahempi jäsenkato

0

PÖYTYÄ. Seurakunnan jäsenmäärä oli edellisvuoden lopussa 7 375 ja vuoden 2022 lopussa 7 213. Kasteita Pöytyällä tilastoitiin viime vuonna 47 ja hautaansiunaamisia 101, minkä vaikutus jäsenkehitykseen on -54.

Pöytyällä kirkkoon liittyi 35 henkilöä ja kirkosta erosi 81. Myös muuttoliikkeen osalta jäsenkehitys oli negatiivinen, -62.

Kaikkiaan Pöytyän seurakunnan jäsenmäärä pieneni viime vuonna 162:lla. Se tarkoittaa parin prosentin laskuvauhtia.

– Aika kova luku, sillä valtakunnallinen keskiarvo on 1.7 prosenttia, vt. kirkkoherra Hanna Lehto kommentoi.

Hänen mukaansa Pöytyällä ei erota kirkosta sen enempää kuin muuallakaan, vaan ikä- sekä elinkeinorakenne vaikuttavat asiaan.

Jotkin eroamiset ja liittymiset voivat Lehdon mukaan selittyä yleistyneellä ”kirkkoshoppailulla”. Tämä tarkoittaa sitä, että henkilö liittyy kirkollisen toimituksen alla kirkkoon ja eroaa, kun toimitus on ohi.

– Esimerkiksi kummien kohdalla pidän tätä surullisena ilmiönä, kun kummille on kuitenkin annettu vanhempien ohella vastuuta kastetun kristillisestä kasvatuksesta, mutta tämä käytös ei oikein vakuuta, Lehto harmittelee.

Hän kehottaa muistamaan, että kirkosta erotessa erotaan omasta seurakunnasta, joka järjestää muun muassa lasten ja varhaisnuorten toimintaa, rippikouluja sekä toimintaa työikäisille ja työelämästä vapautuneille.

Lehdon mielestä on hyvä miettiä, kuinka kauan kirkon jäsenille tarkoitettuja jäsenetuja voidaan jakaa avokätisesti, jos jäsenmäärä ja sekä käytettävissä olevat rahat vähenevät nykyisellä tahdilla.