Elisenvaaran lukiolaiset selvittivät ehdokkaiden kärkitavoitteet – Yksi toisi muovinkeräyksen maalle, toinen estäisi Nato-jäsenyyden

0
Elisenvaaran vaalipaneeliin osallistuneet eduskuntavaaliehdokkaat ilmoittivat vihreää lappua heiluttamalla olevansa sitä mieltä, että maaseudun hyvinvoinnista on huolehdittava. Vaalipaneeli pidettiin keskiviikkona 8.3.2023.

PÖYTYÄ/Kyrö. Elisenvaaran koulukeskuksen eduskuntavaalipaneelin juontajat Roni Onnela ja Velmeri Männikkö verryttelivät ehdokkaiden kielenkannat tiedustelemalla ensin heidän lempieläintään ja sitten kaksikko johdatteli keskustelun hiljalleen politiikan syvään päätyyn.

Vaalipaneelin huipentumana juontajat pyysivät vastaajia nimeämään yhden asian, jonka he muuttaisivat. Vastauksissa kiteytyi ehdokkaiden arvomaailma ja ne myös osoittivat katsantokantojen välisten erojen olevan huomattavia.

Vasemmistoliiton Johannes Yrttiaho aloitti toteamalla, että hän estäisi Suomen Nato-jäsenyyden. Samalla linjalla on kansalliskonservatiivisen Vapauden liiton Moona Nyström.

Korkean tason tavoite on myös kristillisdemokraattien Sirkku Kemppaisella. Hän lisäisi Suomen elinvoimaa hankkimalla vahvaa teollisuutta ja investointeja.

Talousoikeistoa edustavan liberaalipuolueen Tomi Hietala nosti ykkösasiaksi valtion ja kirkon erottamisen toisistaan sekä kirkon verotusoikeuden poistamisen. Hänen mielestään kirkon rahoitus on muutettava jäsenmaksuperusteiseksi.

Pitkänen panostaisi perusopetukseen

Kaikilla ehdokkailla tuntui olevan huoli suomalaisen koulutustason heikkenemisestä, mutta vain kaksi nosti opetusalan korjausliikkeet ykköstavoitteekseen.

Liike Nytin Mika Tunturi pienentäisi luokka- sekä ryhmäkokoja ja lisäksi hän panisi tukiryhmäasiat kuntoon. Kokoomuksen Sanna Pitkänen kieltäisi kaikki opetusalan hankkeet ja suuntaisi niihin käytettävät rahat perusopetuksen perusrahoitukseen. Hän panostaisi jatkuvan hankehumpan sijaan pitkäjänteiseen kehitystyöhön.

Sosialidemokraattien Viivu Seila nosti ykkösasiaksi kuuden tunnin työpäivän nykyisellä palkalla. Eläinoikeuspuolueen Anna Birgitta Puttonen perustaisi luontoministeriön ajamaan luonnon etuja.

Maanläheisimmän tavoitteen esitti keskustan Olli-Pekka Aalto. Hän järjestäisi maaseudullekin muovinkeräyspisteet.

Kolme kantaa maahanmuuttoon

Kohahduksen kuulijajoukossa aiheutti Sinimustan Liikkeen Antero Kivisaari. Hän ilmoitti haluavansa järjestää asiat niin, että maahanmuuttajien lukumäärä olisi jatkossa nolla ja Suomi olisi etnisesti suomalainen.

Myös perussuomalaisten Mikko Kangasoja on maahanmuuttokriittinen, joskaan ei yhtä jyrkästi kuin Kivisaari. Kangasoja toivoo Suomeen ainoastaan hyödyllistä maahanmuuttoa.

Vastakkaista katsantokantaa edustaa vihreiden Oona Foster, jonka ykköstavoite on ottaa ihmisoikeudet sekä antirasismi maahanmuuttopolitiikan keskiöön.

Yrttiaho perustaisi tarvittaessa puolueen

Ehdokaskohtaisten kärkitavoitteiden ohella lukiolaiset kartoittivat poliittisen yhteistyön mahdollisuuksia.

Velmeri Männikkö ja Roni Onnela pyysivät haastateltavia kertomaan, minkä puolueen he valitsisivat, ellei heidän nykyistä puoluettaan olisi olemassa.

Keskustan Olli-Pekka Aalto kertoi kartoittaneensa asiaa vaalikoneella ja saanut kolme vaihtoehtoa: kokoomuksen, kristilliset ja RKP:n. Vihreiden Oona Foster sanoi olevansa vaalikonevastausten perusteella reilummin vasemmalla kuin moni vasemmistoliittolainen. Vasemmistoliittoon suuntaisi myös SDP:n Viivu Seila.

Liberaalipuolueen Tomi Hietalalle Piraattipuolue olisi ensimmäinen vaihtoehto. Perussuomalaisten Mikko Kangasoja valitsisi Liike Nytin tai kokoomuksen.

Helpointa puoluekysymykseen vastaaminen tuntui olevan kristillisdemokraattien Sirkku Kemppaiselle, joka lähtisi kokoomukseen. Sinne suuntaisi myös Liike Nytin Mika Tunturi. Kokoomuksen Sanna Pitkänen valitsisi keskustan tai kristillisdemokraatit.

Antero Kivisaari palaisi perussuomalaiseksi ja Vapauden liiton Moona Nyström menisi Kristallipuolueeseen.

Eläinoikeuspuolueen Anna Birgitta Puttonen ei halunnut nimetä mitään puoluetta. Hän tekisi valinnan puolueohjelmien sijaan henkilöperusteisesti. Persoonallisen linjan kannalla oli myös vasemmiston Johannes Yrttiaho.

– Jos omaa puoluetta ei olisi, perustaisin sen, Yrttiaho latasi.

Ehdokkaat pitävät koirista

Entä aluksi mainitut suosikkieläimet?

Paneelissa selvisi, että koira on pidetty poliitikkojen ja politiikkaan pyrkivien keskuudessa. Linjasta poikkesivat kissoista pitävät Olli-Pekka Aalto ja Johannes Yrttiaho, oravaa sympatiseeraava Tomi Hietala, mursuja ihaileva Antero Kivisaari sekä Suomen leijonasta pitävä Sanna Pitkänen.

Mika Tunturi tunnusti ruokkineensa kettua, mutta hetken tuumailtuaan sanoi koiran olevan mieluisampi.