Koululaisten kuvataidetta esillä Marttilan kirjastossa maaliskuun ajan

0
Koko Marttilan koulun viidesluokkaisten kuvaamataidon ryhmä osallistui näyttelyn rakentamiseen rehtori-sivistysjohtaja Satu Virtasen johdolla. Kuva: Juha Lahti

MARTTILA. Marttilan kirjaston yläkerrassa on päästy vuosien saatossa tutustumaan monipuolisiin näyttelyihin. Nyt maaliskuun ajan on tarjolla Marttilan koulun viidesluokkalaisten taidenäyttely.

–Kyseisellä luokalla otettiin tälle lukukaudelle valinnaisaineiksi liikunta ja kuvaamataito. Puolet luokkalaisista valitsikin kuvaamataidon, ja tämä näyttely on koottu juuri tämän ryhmän töistä, kertoo rehtori-sivistysjohtajana toimiva Satu Virtanen.

Virtasen mukaan kuvaamataitoa alettiin syksyllä opiskelemaan kohdennetusti kasvien kuvaamisella, laveeraustöitä tekemällä sekä heijastuksia opettelemalla. Sen jälkeen töitä on saanut tehdä vapaasti valiten.

–Ja jokainen on nyt saanut ottaa omista töistään juuri ne mieleisimmät mukaan tähän näyttelyyn, Virtanen mainitsee.

Näyttelyn rakentamisessa oli mukana koko viidesluokkalaisten kuvaamataidon ryhmä. Innokkuutta ja asialle omistautumista riittää. Yksi innokas ”kuvisryhmäläinen” on Aamu Nurmi.

–Minä olen aina tykännyt piirtää. Minulla on oma, sarjakuvamainen tyyli. Tusseja käytän töissäni paljon, Aamu kertoo tekniikastaan.
Juha Lahti


Marttilan koulun 5-luokkalaisten kuvaamataidon ryhmän näyttely Marttilan kirjastossa maaliskuun ajan.