Marttilan kirjasto monipuolistuu: 3D-tulostin, ePress ja vinyylileikkuri ovat viimeisimmät hankinnat

0
3D-tulostin valmistaa Marttila-logon mallista piparkakkumuottia. Kuva: Juha Lahti

MARTTILA. Laki yleisistä kirjastoista määrittää muun muassa sen, että kirjaston tulee muun toimintansa ohessa tarjota tiloja myös harrastamiseen, työskentelyyn ja kansalaistoimintaan. Marttilan kirjasto on tarttunut tähän, ja palveluita onkin laajennettu muutamilla uusilla hankinnoilla nimenomaan harrastustoimintaan liittyen. Jo muutama vuosi sitten hankittu 3D-tulostin herättää varmasti varsinkin tekniikasta kiinnostuneiden mielenkiinnon.

–Tulostin hankittiin jo ennen koronavuosia, mutta pandemian vuoksi sille ei ollut juurikaan käyttöä kirjastossa aiemmin. Se oli kuitenkin koronavuodetkin hyötykäytössä Marttilan koulussa, ja oppilaat tekivät sillä muun muassa avaimenperiä, kertoo Marttilan kirjastonhoitaja Taina Jurttila-Nurminen.

Nyt tulostin on jälleen kirjastossa kaikkien asiakkaiden vapaasti käytettävissä. Varsinkin viime vuoden loppupuolella se oli ahkerassa käytössä.

–Teimme sillä Marttilan logon muotoisia piparimuotteja suuret määrät. Se olikin oikea hittituote ja menestys. Ja on sillä tehty liikennepuiston ajoneuvoihinkin pieniä varaosia, Jurttila-Nurminen sanoo.

Marttilan kirjaston Ultimater 2+- mallisella 3D-tulostimella voi tulostaa pieniä kolmiulotteisia esineitä. Tulostettavan mallin voi luoda itse tietokoneella tai ladata valmiin mallin internetistä. Materiaalina käytetään biohajoavaa PLA- muovia. Mutta onko tulostettavan kappaleen koon lisäksi muita rajoituksia tulostamiselle?

–Lähinnä tulee mieleen se, että minkäänlaisia aseita emme anna laitteella tulostaa, Jurttila-Nurminen mainitsee.

Marttilan kirjaston 3D-tulostimella on tulostettu tällaisetkin kappaleet.

Lehdet sähköisessä muodossa

Erilaisten lehtien lukumahdollisuutta on kirjastossa parannettu ePress- palvelulla. Se mahdollistaa julkaisujen lukemisen sähköisesti tietokoneelta.

–Tällä hetkellä luettavissa on noin 200 lehteä. Lisäksi voi selata arkistosta julkaisujen aikaisempia numeroita kahden vuoden ajalta. Ja erittäin hyvä ominaisuus on myös se, että voi hakusanalla hakea haluamaansa tietoa, ja ePress listaa ne lehdet, joissa hakusana esiintyy, Taina Jurttila-Nurminen kertoo.

Kuten kirjaston palvelut muutenkin, on myös ePress vapaasti kaikkien käytettävissä.

–Lopetimme muutaman lehden paperiversion tilauksen, ja sillä säästöllä katetaan tämän uuden palvelun kustannukset.

Vielä yhtenä mielenkiintoisena hankintana Marttilan kirjastossa on vinyylileikkuri.

–Tämä laite tulee olemaan ahkerasti ainakin askartelijoiden, ompelijoiden ja esimerkiksi vaatteiden koristelijoiden käytössä, Taina Jurttila-Nurminen sanoo.
Juha Lahti