Nuortentalo ahdingossa

0

Auran Nuortentalon talous on ajautunut ahdinkoon. Taustalla vaikuttaa koronapandemia, jonka aikana tansseja ei voinut järjestää. Pandemian jälkeen kaikki tanssijat eivät ole löytäneet takaisin talolle. Toinen merkittävä syy ahdinkoon on energian hinnan nousu. Suurta öljylämmitteistä taloa pitää lämmittää joka päivä, vaikka käyttöä ei olisikaan. 1960-luvulla rakennetussa talossa riittää jatkuvasti isompaa tai pienempää remontoitavaa.

Yhdistysten omistaman talon soisi todellakin selviävän vaikeuksistaan. Jos yhdistykset joutuvat luopumaan talosta, sille on vaikea löytää ostajaa. Edessä saattaisi olla Tarvashovin kohtalo.

Keskustasta katsottuna Nuortentalo on hieman syrjässä, valtatieltä katsottuna sijainti on erinomainen. Talolle olisi kuitenkin pikimmiten löydettävä lisää käyttäjiä. Aurassa, mutta myös ympäristökunnissa kannattaisi miettiä, mitä toimintoja talossa voisi järjestää. Kunnan on vaikea lähteä taloa suoraan rahallisesti tukemaan, mutta voisiko kunta järjestää Nuortentalolla jotakin sellaista toimintaa, mistä kaikki kuntalaiset hyötyisivät vähän samaan tapaan kuin seurakunta järjestää luisteluvuoroja Tarvasjoen jäähallilla.

Yksi on ongelma talon kehittämisessä on, että se pyörii talkoovoimin. Myöskään markkinointiin ei ole tarvittavia resursseja. Kunnan kanssa tehtävä markkinointiyhteistyö voisi olla yksi osaratkaisu. Nuortentalon markkinoinnin sisällyttäminen elinvoimajohtajan toimenkuvaan olisi luontevaa, sillä juuri Auran elinvoimasta Nuortentalon tulevaisuudessa on kyse.