Päivi Lehtonen-Palmqvist: Terve Esteri! Eino Lehtosen sotapolku 1939–44 kenttäpostin kertomana
Kustantaja: BoD – Books on Demand, 2022
Sivumäärä: 205
Kirjan nimi vivahtaa pienen piirin sukukokouksen oheismateriaalilta, mutta sisältö on alusta loppuun lukemisen arvoista, vaikkei Lehtosia tuntisikaan.
Pääotsikko juontuu siitä, että Päivi Lehtonen-Palmqvist käyttää alkuperäislähteinä isänsä, marttilalaisen Eino Lehtosen lähettämiä kirjeitä. Suurin osa niistä on osoitettu Esteri-siskolle. Mukana on myös muutamia muille läheisille osoitettuja kuulumisia.
Lehtonen-Palmqvist käyttää taitavasti mikrohistoriallista näkökulmaa ammentaen kirjeistä runsain määrin tavallisten kansanihmisten keskuudessa sotavuosina vallinneita tuntoja. Kirjailija ei jätä yhtäkään aikalaistermiä selittämättä. Hän taustoittaa ne arkistolähteiden sekä tutkimuskirjallisuuden turvin.
Rankka lapsuus
Elämän kovuus iskee silmille alkusivuilta lähtien. Eino Lehtosen Hilma-äiti on kotoisin Koskelta. Hän oli ainut torppari Juho-Vihtori Jokisen ja Emma Jokisen aikuisikään elänyt lapsi. Hilma avioitui Kalle Eevertti Lehtosen kanssa vähän ennen 1917 tapahtunutta Einon syntymää.
Vuonna 1918 perheeseen syntyi Kaino ja 1920 Esteri. Vuotta myöhemmin Hilma jäi leskeksi, kun Kalle Eevertti kuoli munuaistautiiin. Kolmesta lapsesta huolehtinut Hilma tuli sittemmin raskaaksi, mitä pidettiin leskelle sopimattomana.
Kielletystä rakkaudesta seurasi hylkääminen, joka ravisteli koko jäljellä olevaa perhettä. Jopa Hilman oma äiti teki hänet tapauksen vuoksi perinnöttömäksi.
Vaikka lapsuus oli rankka, Eino Lehtonen tuntuu kirjeiden perusteella elämänmyönteiseltä ja ahkeruutta arvostavalta ihmiseltä.
17-vuotiaana suojeluskuntaan
Kirjaa lukiessa on hätkähdyttävää tajuta, kuinka pitkään ja tiiviisti maanpuolustuksellisia taitoja harjoiteltiin ennen talvisodan syttymistä.
Eino Lehtonen liittyi suojeluskuntaan 17-vuotiaana, tiettävästi 1934. Myös Kaino-veli oli suojaluskuntalainen ja Esteri antoi lottalupauksensa 1940. Asepalveluksensa Eino Lehtonen aloitti talvisodan keskellä 15.2.1940, muttei häntä viety rintamalle.
” Se pirun sotakin loppui minun kohdaltani vähän liian aikaisin, sillä emme ehtineet vielä käsiksi ryssiin! ”, Lehtonen kirjoitti 27.3.-40.
Erityisen mielenkiintoista on käydä läpi asemasota-ajan kirjeitä ja Päivi Lehtonen-Palmqvistin tekemää taustoitusta. Tylsistyminen rintamaeloon ja ärtyisyys lisääntyvät kirje kirjeeltä.
Kerta toisensa jälkeen Eino Lehtonen tähyää seuraavaan lomaan ja toisinaan hän pyytää sisartaan hankkimaan alkoholia. Myös seksuaaliset tarpeet nousevat kirjeissä esiin.
Viiden vuoden palvelus
Kirjeiden virta tyssää joulukuuhun -43. Päivi Lehtonen-Palmqvist on silti selvittänyt isänsä sotataipaleen loppuajan, joskin Eino Lehtosen kokemia kauheuksia voi silti vain arvailla.
Tallella on 18.8.-44 päivätty kirje. Siinä Eino Lehtonen kertoo muuttuneensa lähes tunnistamattomaksi ja saaneensa tuuman mittaisen parran.
Ilman sotaa Eino Lehtosen asepalvelus olisi ollut kaksivuotinen, mutta talvi- ja jatkosodan myötä palvelusajaksi tuli kuukautta vaille viisi vuotta. Hän pääsi siviiliin 21.11.-44.
Eino Lehtonen oli tuossa vaiheessa 27-vuotias ja lopen kyllästynyt sotaan. Hänen kerrotaan heittäneen kiväärinsä suohon ja todenneen: ” Ei tämmöistä koskaan enää .”
Vuonna 1985 kuolleen Eino Lehtosen sotakirjeiden ja niissä kerrottujen arkojen asioiden esiintuominen on Päivi Lehtonen-Palmqvistilta rohkea ja arvostettava teko. Hänen teoksensa auttaa meitä tavallisia kansalaisia ymmärtämään lähimenneisyyttä, menneiden sukupolvien tekemisiä ja siten myös itseämme.
Katkelma
Täällä 5.8.42 äiti hyvä!
Terveiseni nyt taas täältä. Aika täällä on kulunut siihen samaan tyyliin kuin aikaisemminkin. Asun nyt teltassa taas pitkästä aikaa. Korsu on nyt rikitettävänä, sillä sinne oli sillä aikaa kun olin lomalla, kasvanut lutikoita. Sinä tiedät, kuinka pelkään sellaista karjaa, niin ei auttanut muu kuin tehdä sellainen suursiivous, että varmasti kualevat. Täällä on nyt niin hirveän markää, sillä joka päivä sataa hyvin runsaasti.
