Esiintyjätkin puhkuivat talkoohenkeä – Auran Nuortentalon tanssit jatkuvat myös ensi syksynä

0
Mika Sihvolan MiSiO-orkesteri teki suuren työn eri artistien kappaleiden sovituksissa ja harjoittelussa. Kuva: Juha Lahti

AURA. Auran Nuortentalolla järjestettiin pääsiäissunnuntaina varainkeruutapahtuma. Noin 150 musiikin ja tanssin ystävää oli saapunut kuuntelemaan varsin nimekkäiden artistien esiintymistä. Kaikki tapahtuman muusikot, laulajat ja juontajat esiintyivät veloituksetta. Tapahtuman tuotto ohjattiin suoraan Auran Nuortentalolle paikkaamaan sen huonoa taloustilannetta.

–Ennakkomyynti tähän tapahtumaan oli kovin pientä, ja se vähän huoletti. Mutta loppujen lopuksi tavoite täyttyi tällä yleisömäärällä. Pientä taloudellista apua vallitsevaan tilanteeseen tämä tuo, vaikka mikään ratkaiseva helpotus se ei olekaan. Ja hieno asia on myös se, että olemme saaneet jonkin verran uusia yhteistyökumppaneita mukaan Nuortentalon toimintaan, kertoo Auran Nuortentalosäätiön sihteeri Annika Hurme.

Yhtenä tanssilavojen ahdingon syynä pidetään sitä, että tanssien pyörittämiseen tarvittava talkoohenki on hiipunut. Auran Nuortentalon varainkeruukonsertti on mainio osoitus siitä, että esiintyjienkin taholta auttamishalukkuutta löytyy.

–Ihan valtavan hieno juttu, että artistit lähtevät tällaiseen talkoilla mukaan. Ja kuunteleva yleisö on myös löytänyt tämän tapahtuman mainiosti. Kyllä hyvät esiintyjät vain ovat se juttu, joka saa ihmiset liikkeelle. Ja se on kyllä huomattu tansseissa yleisestikin, Hurme sanoo.

Vaikka varainkeruutapahtuma olikin vain pieni apu isoon kokonaisuuteen, on Annika Hurme kuitenkin varsin positiivinen Nuortentalon tulevaisuuden suhteen.

–Kolmena viikonloppuna on tänä keväänä vielä tanssit. Ja kyllä syksyllä taas jatketaan. Uskoisin, että tämä vuosi saadaan hyvinkin vedettyä läpi.

Pidetty tanssipaikka

Sari Hämäläinen ja Vesa Koski olivat saapuneet Turun seudulta Auraan paitsi kuuntelemaan artisteja, myös tanssimaan.

–Emme ihan aktiivikävijöitä ole, mutta muutamia kertoja kaudessa käymme täälläkin. Itse olen käynyt Auran Nuortentalolla ensimmäisen kerran jo 1980-luvulla, mutta Sari on harrastanut tanssia vasta kymmenkunta vuotta, Vesa Koski kertoo.

Heidän mielestään tanssikulttuurissa on ollut nähtävissä sellainen muutos, että tanssilajien lisääntymisen kautta tanssijoiden osaamistaso on kovasti noussut.

–Mutta kyllä vaihtoaskelilla edelleen hyvin pärjää, Koski sanoo.

Auran Nuortentalon vaikea taloustilanne huolettaa myös tanssijoita.

–Tämä on ainoa erittäin hyvä tanssipaikka talvella. Kulkuyhteydet ovat hyvät. Jos tämä loppuu, niin sitten pitäisi lähteä jonnekin kauemmas, eikä se talvella ole mukavaa, Koski aprikoi.

(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)

Artistit samassa veneessä

Juontajana tapahtumassa toiminut Sari Tamminen on myös huolestunut vallitsevasta tilanteesta.

–Tilanne voi vaatia sen, että täällä lasten liikuntaharrastusten hintoja joudutaan nostamaan. Se ei ole hyvä asia, hän mainitsee.

Paritanssikulttuurin pitkän perinteen pitäisi hänen mielestään saada ehdottomasti jatkoa. Ideakin hänellä siihen on.

–Voisiko esimerkiksi kouluun ottaa paritanssiopetusta mukaan? Senhän voisi toteuttaa myös kivalla tavalla siten, että oppilaatkin siitä innostuisivat, Tamminen ideoi.

Takavuosina varsin intensiivisesti keikoilla kiertänyt Tarja Lunnas tekee nykyisin esiintymisiä maltillisemmin.

–Keikkailen ihan satunnaisesti, enkä kovin kauas lähde esiintymään. Tällaisia hyväntekeväisyyskonsertteja on jonkin verran, hän sanoo.

Vaikka Lunnas ei paljoa enää keikkailekaan, on hän kuitenkin vakuuttunut tanssikulttuurin tulevaisuudesta.

–Ei se Suomesta mihinkään häviä, Lunnas toppuuttelee.

Tangomarkkinoiden finaalissa kolme kertaa mukana ollut Rami Rafael on huomannut myös muutoksen ihmisten käyttäytymisessä tanssien suhteen.

–Tanssiminen on niin sanotusti ”ammattilaistunut”. Tansseihin tullaan harrastamaan, eikä esimerkiksi käytetä tanssipaikan oheismyyntiä juurikaan. Koronan aiheuttaman tauon jälkeen ei olla enää lähdetty samalla tavalla tansseihin. Itse esimerkiksi teen paljon duokeikkoja pienemmissä tilaisuuksissa. Niitä kyllä riittää.

Auran Nuortentalon tilanne huolettaa Rafaelia, mutta ei näe sitä kuitenkaan mitenkään ainutlaatuisena tänä päivänä.

–Varmaan monella mullakin isolla tanssipaikalla on sama tilanne. Mielelläni olen itse kuitenkin näissä talkoissa mukana, koska samassa veneessähän tässä ollaan.

Sari Tammisen juontajaparina tapahtumassa toimi Klaus Thomasson. Lunnaksen ja Rafaelin lisäksi artisteina mukana olivat Maria Tyyster, Reija Kortet, Matti-Sakari sekä Rosa Narmala. Heitä säesti Mika Sihvolan orkesteri MiSiO. Väliajalla esiintyivät Auranmaan Musiikin oppilaat.
Juha Lahti