Täältä tullaan tenat!

0

Tuttavapiiriin on salakavalasti levinnyt hupaisa ilmiö. Tai miten sen hauskuuden kanssa nyt ottaa. Ainakaan asianosaisten kannalta tai kirjoitettuna se ei vaikuta yhtään niin huvittavalta kuin esimerkiksi livenä ravintolan pöydässä. Vähän vaikea sitä on sanoilla edes imitoida. Siis sitä, kun kädet tarttuvat ruokalistaan ja sitten joko työnnetään listaa itsestä kauemmas tai otetaan tuolissa niin pitkä takakeno kuin pystytään.

Toki olen itsekin alkanut havaita ylitsepääsemättömiä ongelmia pienikokoisen tekstin lukemisessa, mutta siihen ei oikein jumppaaminenkaan auta. Sen sijaan pitäisi kai hakea vahvuuksia lisää. Ikä-, tai kuten eräs optikko valisti: aikuisnäöstä, selviytymiseen minulla on joka tapauksessa jo aseet valmiina, enkä joudu käymään minkäänlaista henkistä kamppailua hyväksyäkseni ilmeisen. Sama peli kuulon kanssa. Synnynnäisesti huononäköisenä ja kuulovammaisena voinkin ulkopuolisena tarkkailijana seurata tilanteen kehittymistä tuttavapiirissä. Huonon kuuloni vuoksi olen jo munannut itseni niin monta kertaa, että väkisinkin olen oppinut, en näkemään paremmin, mutta huomaamaan väärin kuultujen tai kokonaan kuulematta jääneiden tilanteiden koomisuuden.

Vaikka onnistuisin luovimaan kohti krematoriota joutumatta kriisiin näön tai kuulon heikkenemisen vuoksi, ikääntymisen muilta ”iloilta” minäkään en ole säästynyt. Jos ikä olisi kokemus eikä vuosiluku, kuten jotkut hörhöt nyt ovat keksineet, olisin tietysti mieluiten transkolmekymppinen. Silloin vielä jaksoi valvoa yli kymmeneen eikä kaiken aikaa sattunut jonnekin tai pelästynyt joka kerta peilin ohi kulkiessaan. Totuus olisi kuitenkin lähempänä transkasikymppistä, (anteeksi kaikki sirkeät ikäihmiset) sen verran raihnainen ja rupsahtanut olen. Kummasti on alkanut elintasoakin kertyä aiemmin kiloja hylkineiden luitteni ylle.

Naiseksi kun olen sattunut syntymään, horisontissa häämöttää myös menopaussi. Mikäli perintötekijöillä tai horoskooppimerkillä on jokin vaikutus asiaan, odotettavissa on useamman vuoden, ellei vuosikymmenen, kiirastuli. Luonto taatusti kostaa periksiantamattomuuteni pistämällä kehoni pyristelemään viimeisen asti vapautusta vastaan.

Ihan vielä en ole hukkunut kuumiin aaltoihin, mutta myrskynsilmä lähestyy uhkaavasti eikä kurssia voi muuttaa. Sen tietää monista seikoista, kuten univaikeuksista, tavallista vaikea-asteisemmasta kärttyisyydestä ja siitä, että aivastamisestakin on muodostumassa myös muu kuin koronauhka. Hiphei, täältä siis tullaan tenat!

toimittaja
Marika Timonen
marika.timonen@avl.fi