Tekoäly ei tiedä vielä ihan kaikkea

0
Juha Vuorela on tottunut etsimään tietoa erilaisista aineistoista. Toistaiseksi perinteiset kirjalliset aineistot ovat tekoälyä luotettavampia tiedonlähteitä. Vuorelan käsissä oleva kirja on Lloyd´s register 1936–1937, josta löytyy kaikki tuonaikaiset laivat.

LIETO/Tarvasjoki. Mitä tekoäly tietää Auranmaasta? Jotain, mutta lähinnä puuta heinää.

Tekoälyn mukaan Auranmaa on Varsinais-Suomessa sijaitseva, pääasiassa maatalousvaltainen alue, johon kuuluvat Auran, Kosken, Pöytyän ja Oripään kunnat. Lisäksi Auranmaalla on tekoälyn mukaan joitakin pieniä, esimerkiksi rakennus- tai palvelualalla toimivia yrityksiä, useita historiallisia nähtävyyksiä kuten Auran kirkko ja Harjavaltaan kuuluvat Kiukaisten kirkon rauniot sekä useita luontokohteita kuten Kosken autiometsä ja Kokemäenjoen kansallispuisto. Auranmaalaisiksi julkkiksiksi tekoäly listaa muun muassa Eija Vilppaan.

Vaikka tekoälyn tiedot Auranmaasta olivat pari viikkoa sitten puutteelliset ja virheelliset, jo tänään se saattaa tietää paljon enemmän. Sitä voi myös opettaa arvostelemalla vastaukset ja ehdottamalla oikeaa vastausta.

–Tekoäly oppii nopeasti, ChatGPT:tä testaillut Juha Vuorela toteaa.

Vuorelan mukaan tekoäly toimii hyvin esimerkiksi yksinkertaisten listojen laatimisessa, perusfaktojen kokoamisessa tai ideoiden keräämisessä. Hän kuitenkin kehottaa olemaan kriittinen vastausten suhteen. Esimerkiksi omaan harrastukseensa sukututkimukseen liittyen Vuorela on kysynyt tekoälyltä esipolvikadosta. Sillä tarkoitetaan tilannetta, jossa puolisoilla on osittain yhteiset esi-isät.

–Tekoälyn mukaan esipolvikato tarkoitti tilannetta, jossa esipolvet nousevat tai kohoavat liian korkealle. Se siis tukeutui polvi-sanaan. Nyt se ymmärtää esipolvikadon jotenkin niin, että perinteitä ei jatketa, Vuorela kertoo.

–Vastaukset voivat olla puutteellisia ja vastauksissa näkyy länsimainen näkemys. Tekoäly ei myöskään osaa kertoa vuotta 2 021 uudempia asioita ja vastauksia vaivaa tautologia eli toisteisuus, hän jatkaa listaa tekoälyn tämän hetken puutteista.

TEKOÄLYLLE on luotu pääsy informaatioon, joka löytyy verkosta. Kaikkea tietoa se silti selvästikään löydä.

–Jotkut tiedot ovat olemassa esimerkiksi Wikipedia-artikkeleina, mutta silti vastaus menee metsään, Vuorela toteaa.

ChatGPT:n maksullinen versio saattaa Vuorelan mukaan olla edistyneempi. Maksuttoman hän on todennut usein olevan iltaisin jumissa.

Puutteistaan huolimatta tekoäly kuitenkin hallitsee suomen kielen ja on sen verran fiksu, että Vuorelakin on testiksi tehnyt sillä muutamia blogikirjoituksia. Muun muassa Suomen presidentit se osaa listata ja esimerkiksi syntymäpäiväideoita kysyttäessä voi saada inspiroivia vastauksia.

–Voi se auttaa myös mekaanisissa asioissa kuten käyttöohjeiden tekemisessä, Vuorela arvelee, mutta elämää ei hänen mukaansa kannata tekoälyn ideoiden ja ohjeiden pohjalta suunnitella.

FILOSOFISEMMISSA kysymyksissä tekoäly ymmärtää olla ottamatta kantaa. Jos esimerkiksi kysytään, millainen on onnellinen elämä, tekoäly kertoo sen vaihtelevan henkilöstä toiseen. Toisaalta siltä voi myös saada ihan viisaita neuvoja.

–Kun kysyin, onko vaimoni onnellinen, tekoäly ehdotti juttelemista vaimon kanssa, Vuorela sanoo.

Ennustajaksikaan tekoäly ei ryhdy.

–En pysty ennustamaan tarkasti Auranmaan tulevaisuutta, sillä se riippuu monista tekijöistä, kuten alueen taloudellisesta kehityksestä, demografisista muutoksista, ympäristötekijöistä ja monista muista asioista. Kuitenkin voidaan sanoa, että Auranmaalla on potentiaalia kehittyä monella tavalla ja tarjota asukkailleen hyvää elämänlaatua, tekoäly aloittaa vastauksensa kysyttäessä Auranmaan tulevaisuudesta.

Vuorelaa mietityttää myös tekoälyn arvopohja.

–Tekoälyltä puuttuu päätöksenteossa tunnepuoli, hän toteaa.

Mutta antaisiko kysymys rahan käytöstä viitteitä tekoälyn arvopohjasta? Jokseenkin kokoomuslaiselta tekoäly vaikuttaa, sillä se makselisi ensin velkoja pois.


Tekoälyn vinkkejä lastenhoitoon

Aseta rutiinit
Järjestä lastenhuone
Ole valmis: Varustaudu kaikkeen mitä saatat tarvita lastenhoitoa varten.
Leiki ja lue.
Pyydä apua: Älä pelkää pyytää apua, jos tunnet olevasi uupunut tai tarvitset taukoa.
Käytä aikaa itsehoitoon: Muista, että itsestä huolehtiminen on tärkeää.


Marttilan nähtävyyksiä tekoälyn mukaan

Kukonharjan kotieläinpiha
Teijon kansallispuisto
Marttilan kirkko: Marttilan kirkko on vanha ja historiallinen kirkkorakennus, joka on valmistunut vuonna 1828. Kirkko on avoinna yleisölle kesäisin.
Lönnströmin taidemuseo
Marttilan museo: Marttilan museo sijaitsee entisessä kunnantalossa ja esittelee Marttilan paikallishistoriaa. Museossa on esillä esimerkiksi vanhoja valokuvia, esineitä ja vaatteita.
Uittamon uimaranta
Aikamatkaaja: Aikamatkaaja on Marttilassa sijaitseva sisäleikkipuisto lapsille, joka tarjoaa monipuolisia leikkejä ja aktiviteetteja.
Nummikosken uittomuseo: Nummikosken uittomuseo sijaitsee Marttilan ja Liedon rajalla ja esittelee vanhaa uittoperinnettä sekä paikallishistoriaa.