KOSKI. Kosken kylänraitilla alkaa pian näkyä runsaasti niin palokuntalaisia kuin paloautojakin: Koskella alkaa sunnuntaina 2.7. palokuntanuorten Polte 2023 -leiri. Leirille on ilmoittautunut lähes 900 osallistujaa. Mukana on väkeä eri palokunnista Varsinais-Suomen ja Satakunnan alueelta.
Leirin järjestää Länsi-Suomen Pelastusalan Liitto ry yhteistyössä Kosken Tl VPK:n, Kosken kunnan ja eri yhteistyökumppaneiden kanssa.
Leirin pääkallopaikkana toimii Kosken koulukeskuksen alue, joka on rauhoitettu pelkästään leiriläisten käyttöön reiluksi viikoksi. Leirin rakentamisen vuoksi autoliikenne Lampitieltä suljetaan tänään perjantaina. Autoliikenteelle tie avautuu vasta leirin päätyttyä ensi viikon lauantaina 8.7. Kulku Kaunisvaarantielle tapahtuu Koskentien kautta ja kulku palvelukeskukselle Ikkarmäentien kautta.
Koulukeskuksen alueen lisäksi myös kunnan uimaranta tulee olemaan leiriläisten aktiivisessa käytössä.
Keskiviikkona 5.7. kello 13–20 leirillä on vierailupäivä, jolloin leiriin ja sen toimintoihin pääsee tutustumaan. Vierailupäivän aikana voi muun muassa nauttia kanttiinin herkuista, tavata palokuntalaisia, kokeilla kalustoa ja harjoitella alkusammutusta.