Viime viikolla kohistiin ex-pääministerin Sanna Marinin päätöksestä karistaa eduskunnan ja suurimmaksi osaksi kotimaankin pölyt jaloistaan ja siirtyä kansainvälisiin tehtäviin – mitä ne sitten ikinä ovatkaan, se jäi aika epäselväksi. Tärkeintä taisi olla päästä pois.
Marinin käänteiden kummeksumisen sijasta olisi hyvä pohtia sitä, että pääministerin hommasta on EU:n ja muuttuneen julkisuuden myötä tullut sellainen, ettei sitä ihminen pysty kohtuudella hoitamaan. Jos katsoo kuvia Marinista nyt ja pääministerikauden alussa, on helppo nähdä, että hinta vallasta on ollut kova. Se ei ole ihme. Kauteen mahtui kaksi poikkeuksellista katastrofia, mutta ilman niitäkin pääministerin kalenteri on täynnä aamusta iltaan. Niin vakiintuneet tiedotusvälineet kuin sosiaalisen median juorupalstatkin seuraavat herkeämättä.
Toimittajillakin on syytä katsoa peiliin. Jos kaunisvartaloinen pääministeri lähtee vapaapäivänään vartalonmyötäisessä asussa lapsen kanssa lenkille, ei takaa päin otetun kuvan julkaisemista voi perustella minkään sortin yhteiskunnallisella merkityksellä. Kysymys on puhtaasti klikkien ja juorujen perässä juoksemisesta.
Marin on vain viimeinen lenkki ketjussa, jossa alkaa jo olla aika lailla renkaita. Juha Sipilä käytti kautensa jälkeen kohtuullisen kovaa kieltä kansakunnan ku..tolppana toimimisesta. Alexander Stubb ei ollut pääministerinä vuottakaan, mutta kokemus oli sen verran kova, että katsoi parhaaksi siirtyä Italiaan asti nauttimaan leppoisammasta ilmapiiristä. Jyrki Katainen sai hänkin tarpeekseen kesken kaiken ja lähti komissaariksi Eurooppaan. Matti Vanhanen veti pitkään henkeä perheyritysten liitossa, ennen kuin palasi politiikkaan.
Muistan Vanhasen aikana lukeneeni lehtijutun, jossa kerrottiin pääministerin autonkuljettajien arjesta. Jutussa oli paljon puhuva kohta, jossa todettiin, että kuskeja on useampia, mutta takapenkillä istuu aina sama mies. Vanhanen itse on tilittänyt osuvasti siitä, miten omien ihmissuhdekriisien revittely iltapäivälehtien kannessa ei tehnyt kauppareissuista kovin mukavia.
Mitä sitten pitäisi tehdä? Julkisuuden hallitseminen on vaikeaa, mutta jonkinlainen yksityisyyden suoja pitäisi poliitikollakin olla, vaikka kuinka olisi avannut vaatekaappinsa naistenlehdille. Työtaakkaan on helpompi vaikuttaa. Poliittinen järjestelmä on peräisin ajalta, jolloin kansainvälistä kanssakäymistä oli paljon vähemmän ja suurimman osan ajasta Kekkonen hoiti sen ja suurimman osan sisäpolitiikastakin. Pääministerin ja muiden poliittisten vallankäyttäjien toimenkuvaa ja valtaoikeuksia pitäisi muuttaa niin, että homma olisi kohtuullisella työpanoksella hoidettavissa.
päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi