Jari Sillanpää esiintyy Turun sijaan Aurassa – Auran Nuortentalosäätiö ei ota kantaa esiintyjään

0
Auran Nuortentalo. Kuva: AVL:n arkisto.

AVL/Timo Koskensalo, TS/Niko Vahtera.
Laulaja Jari Sillanpää kertoi viime viikolla Instagramissa esiintyvänsä Auran Nuortentalolla perjantaina 15. joulukuuta. Sillanpään oli määrä esiintyä Turun konserttitalossa samalla päivämäärällä, mutta kaupunki perui konsertin.

Turku perusteli päätöstään ristiriidalla kaupungin arvopohjan ja eettisten ohjeiden kanssa. Sillanpään joulukonsertit peruttiin myös Hämeenlinnassa ja Lappeenrannassa.

Sillanpään aikomus esiintyä Auran Nuortentalolla on nostattanut tunteikkaita keskusteluja sosiaalisessa mediassa asian puolesta ja vastaan. Joidenkin kommentoijien mielestä Sillanpää on tuomionsa kärsinyt ja hänen tulee antaa jatkaa laulajan ammattia. Toisten mielestä Sillanpään tulisi vetäytyä julkisuudesta.

Auran Nuortentalosäätiön puheenjohtaja Ville Mäkelä kommentoi asiaa toteamalla, että Auran Nuortentalosäätiö on vuokrannut tilan 15.12. yritykselle, joka järjestää siellä konsertin.

– Säätiö ei ota kantaa esiintyjään. Jokainen henkilö päättää itse osallistumisestaan konserttiin, Mäkelä toteaa.

Konsertin järjestäjä on Jari Sillanpään yritys Bridgehead Productions Oy.

Arvopohja ei sopinut Turulle

Turun kaupungin johto kävi keskustelua Jari Sillanpään joulukonsertista ja päätti, ettei Turun konserttitaloa vuokrata Sillanpään yritykselle.

–Turun kaupunki edellyttää, että myös sopimuskumppanit edustavat arvopohjaamme. Turku on Unicefin lapsiystävällinen kunta, eikä Sillanpää ole rikostuomioiden vuoksi sopiva kaupungin sopimuskumppaniksi, sanoi kansliapäällikkö Tuomas Heikkinen kaupungin tiedotteessa.

Sillanpään aiemmat rikostuomiot ovat nousseet kuluneena syksynä julkisuuteen MTV:n Siltsu-dokumenttisarjan myötä.

Sillanpää jäi vuonna 2017 kiinni metamfetamiinin vaikutuksen alaisena ajamisesta. Tuomio tuli rattijuopumuksesta ja huumerikoksesta. Toinen huumeskandaali oli vuonna 2018. Vuonna 2020 Sillanpää sai tuomion sukupuolisiveellisyyttä loukkaavan kuvan levittämisestä. Lapsen seksuaalista hyväksikäyttöä koskeva syyte kaatui. Sillanpää katosi joksikin aikaa julkisuudesta ja keikat peruttiin. Viime vuonna Sillanpää palasi valoihin ja kiertue ulottui myös Turkuun. Sillanpää konsertoi Turun konserttitalossa 9.10.2022.

Sillanpään Auran keikasta kertoi ensimmäisenä Iltalehti.