Kyröläinen Kai Ruusunen rakensi Auraamoon autorataharrastajan unelman, jolla kuka tahansa pääsee kokemaan vauhdin huumaa

0
Mika Heinonen, Valtteri Heinonen ja Aati Suuronen ovat tykästyneet Auraamon rataan.

AURA. Kyröläinen Kai Ruusunen on rakentanut Auraamoon kisavaatimukset täyttävän neliuraisen autoradan.

Hän suunnitteli 33 metriä 20 senttiä pitkän radan siten, että nostajat pääsevät kävelemään sen ympäri. Se on välttämätöntä, sillä ulosajo tai kolari voivat tapahtua missä kohdassa tahansa. Toinen tärkeä lähtökohta oli esteettömyys, jotta pyörätuolia käyttävät pääsevät nauttimaan harrastuksesta.

Rata on perustettu trukkilavojen sekä vihreällä messumatolla päällystettyjen vanerilevyjen päälle. Seinälle Ruusunen on kiinnittänyt monitorin, josta voi seurata niin kilpailun kuin vapaan harjoittelunkin kulkua.

Kai Ruusunen käyttämässä ajanotto-ohjelmistoa.
Kai Ruusunen käyttämässä ajanotto-ohjelmistoa.

Harrastajat toivovat kisoja

Auran kunta tarjoaa radan tarvitseman reilun 50-neliömetrin tilan harrastustoimintaan. Kai Ruusunen puolestaan toimii vapaaehtoispohjalta ratailtojen valvojana.

Carrera Evolution -rata sekä autot ovat Ruususen omia. Vaikka esimerkiksi trukkilavat sekä messumatto järjestyivät suhteilla, ilmaista radan rakentaminen ei ollut.

Ruusunen ynnää käyttäneensä rakenteisiin 500–600 euroa. Toiveenaan hänellä on, että radan ympärille kehittyisi aktiivinen harrastajakunta. Sujuvimmin ruletti pyörii kahdeksan kuskin voimin. Silloin neljä ajaa ja toiset neljä toimii nostajina, mutta enemmänkin väkeä ajoiltoihin toki mahtuu.

Kotimaiset autorataharrastajat ovat esittäneet toiveita, että uudella radalla pidettäisiin isot kilpailut. Äskettäin varmistui, että Auraamossa järjestetään lauantaina 28.10. Fincup-autoratakilpasarjan osakilpailu.

Auraamon radalla pääsee ajamaan Nascar-autoilla, jotka pysyvät voimakkaan magneetin ansiosta radalla kovassakin vauhdissa.
Auraamon radalla pääsee ajamaan Nascar-autoilla, jotka pysyvät voimakkaan magneetin ansiosta radalla kovassakin vauhdissa.

Sopii kaikenikäisille

Auraamon radalle ovat tervetulleita kaikenikäiset kuljettajat. Mukaan voi ottaa oman 1:32 tai 1:24 mittakaavan autorata-auton tai vaihtoehtoisesti voi ajaa Kai Ruususen Nascar-autoilla. Mikäli oma auto ei ole ajokunnossa, Ruusunen lupaa auttaa sen kunnostuksessa.

Syyskuun alussa avatun radan nuorimpia kuljettajia ovat Valtteri , 6, ja Veera , 4, Heinonen sekä 6-vuotias Aati Suuronen . Myös kaverusten isät ovat innostuneet ajamaan.

Valtterin mielestä parasta Auraamon radalla on nimenomaan ajaminen. Aati tarkentaa, että hänen mielestään hienoin osuus on maalisuora ja Valtteri nyökyttää.

Vaikeimpana kohtana Aati pitää maalia edeltävää kaarretta, jonne tullaan tunnelista. Kurviin pitäisi osata hidastaa, mutta se on helpommin sanottu kuin tehty auton ollessa näkymättömissä.

Auraamon autoradalla pääsee ajamaan maanantaisin ja torstaisin kello 17–19. Harrastus on maksuton.

Maanantaisen ajoillan nuorin kuljettaja oli nelivuotias Veera Heinonen.
Maanantaisen ajoillan nuorin kuljettaja oli nelivuotias Veera Heinonen.

Kommentti: Kannustettavaa toimintaa

Varmaankin muistatte, kuinka ennen pelikonsoleiden aikaa kuolattiin autoratojen perään. Joululahjaksi saatiin kahdeksikko, jonka mitättömällä pääsuoralla ei pystynyt edes painamaan kaasua pohjaan. Nyt Auraamossa on hienosti toimiva monikymmenmetrinen baana, jollaisesta ei olisi uskallettu 1980-luvulla edes unelmoida. Täytyy tunnustaa, että 6-vuotiaat pikkupojat voittivat minut Auraamon radalla mennen tullen, mutta ensimmäistä kertaa vanha Scalextric-pirssini pääsi kunnon vauhtiin. Hienoltahan se tuntui ja hauskaa oli. Toivottavasti Auraamon rata tarjoaa harrastuksen etenkin niille, jotka eivät viihdy urheilun parissa tai ompeluseuroissa. Radan äärellä turistessa ja kaasuliipaisinta painellessa maailma paranee, oli kuljettaja minkä ikäinen tahansa.

Radan keskellä on Kai Ruususen autoratakokoelman helmiä, kuten vanhoja Scalextric-autoja.
Radan keskellä on Kai Ruususen autoratakokoelman helmiä, kuten vanhoja Scalextric-autoja.