Oripää-patsas syntyi 500 hevosenkengästä – Kyösti Iitin teos paljastettiin Mahdollisuuksien aukiolla

0
Kyösti Iitin tekemä Oripää-patsas paljastettiin puretun liikekeskuksen alueella lauantaina. Paljastustilaisuuteen oli saapunut runsaasti oripääläisiä sekä lähiseudun väkeä. Kuva: Tuomas Honkasalo

ORIPÄÄ. Oripään keskusta komistui lauantaina, kun pöytyäläisen ITE-taiteilija Kyösti Iitin loihtima Oripää-patsas paljastettiin puretun liikekeskuksen alueella, Mahdollisuuksien aukiolla.

Viime kesänä samainen patsas nähtiin Okrassa Karjapaimen-nimellä.

–Tähän on tehty kaikenlaista muutosta vielä sen jälkeen. Vaihdoin ohjakset narusta kettinkiin. Kädessään paimenella on nyt Oripään orin pää. Pistin patsaan vielä ratsastamaan parin tonnin kivenmurikan päälle ja pulttasin sen siihen kiinni. Ei nyt ihan heti ensimmäisenä pitäisi olla vandaalit kaatamassa tai tekemässä tihutöitä, Iitti selvitti patsaan juurella.

Patsas teki Okrassa vaikutuksen Oripään kunnanjohtaja Timo Tolppaseen, joka alkoi hetimmiten hieroa kauppoja.

–Mietin asiaa hetken, kun Timo tätä minulle ehdotti, Iitti kertoi.

Iitti ei ole koskaan myynyt ainuttakaan tekemäänsä patsasta. Myös Oripää sai patsaansa lahjoituksena.

–Mitään täältä elämästä ei mukaan saa, mutta kiva olisi, kun jotain jäisi jälkeen, Iitti filosofoi.

Tilaisuutta seuraamaan saapunut yleisö otti teoksen vastaan mielissään.

–Patsas on tosi hieno, eikä kukaan voi tulla sanomaan, että on kuntalaisten rahoja käytetty turhaan, yleisöstä todettiin.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)

Hevosaihe on rakas

Kyösti Iitti on käyttänyt tähän mennessä teoksiinsa jo 10 000 hevosenkenkää. Oripää-patsaaseen niitä meni 500.

Iitille taiteen tekeminen on vapautta elää elämää, kuten haluaa. Hevonen on hänelle rakas aihe.

–Hevonen on lempeä ja viisas eläin. Minulla on hevosista kokemusta jo nuoresta pojasta lähtien. Olen tehnyt hevosaiheisia patsaita neljä. Itselleni jäi vielä kolme eli Pegasus, Maailman suurin hevonen ja Suomineito ratsastaa, Iitti kertoi ja muisteli samalla lapsuuttaan perheensä pientilalla.

–Talvella savottahommissa nappasin hieman Poju-hevosen karvoista kiinni, kun se oli aisoissa. Sitten parin tunnin päästä Poju nappasi minua pakarasta kiinni ja heitti hangelle. Otti vaan vaatteesta kiinni ja totesi, että hei, ollaan kavereita. Älä kiusaa mua. Siinä nousi valtava kunnioitus hevosta kohtaan, Iitti muisteli.

Hevosen viisaudesta puhui myös oripääläinen kansanedustaja, Keskustan puheenjohtaja Annika Saarikko, joka piti tilaisuudessa juhlapuheen.

–Hevosen historia on hyvin pitkä. Se juontaa tuhansien vuosien taakse. Vanhin hevonen on elänyt 62-vuotiaaksi. Samalla tavalla kuin hevonen tarvitsee ylvästä ratsastajaansa ja on ihmisen kumppani, niin samalla tavalla tarvitsee meidän pieni kuntamme tässä myrskyisässä maailmassa suunnan, mihin tulee mennä. Pitää keskittyä olennaisiin asioihin ja niihin tärkeimpiin palveluihin, myös yhdessäoloon, Saarikko muistutti.

Saarikko muistutti puheessaan myös kulttuurin hyvinvointivaikutuksesta.

–Sitä saattaa ajatella, että miten hyvinvointivaikutus nyt näkyy, kun tässä kovassa tuulessa seisotaan ja tuijotetaan patsasta. Jaksetaan uskoa siihen, että tämä patsas osaltaan saattaa meidät oripääläiset yhteen ja ainakin ohi mennessä tulee aina vilkaistua tätä upeaa teosta, Saarikko kiitteli.

Saarikko pohti samalla myös Mahdollisuuksien aukion tulevaisuutta.

–Tämä vanha, mutta uudistettu alue elää nyt ensimmäistä vaihetta uudessa elämässään. Olen otettu, että oripääläiset niin aktiivisesti äänestivät tämän aukion käyttötarkoituksen puolesta. Uskon, että tarkankin euron puitteissa tästä saadaan tulevaisuudessa kaikkien yhteinen aukio.

Tällä haavaa puretun liikekeskuksen alueella on patsaan lisäksi puistonpenkkejä. Aukion tulevaisuutta suunnitellaan kunnanjohtaja Timo Tolppasen mukaan harkiten, vaihe vaiheelta.

–Tässä aukiossa on paljon mahdollisuuksia. Varmaan aloitetaan puistolla ja katsotaan mahdollisia rakennuksia sitten harkiten tulevaisuudessa. Ei tähän olla mitään neljän miljoonan investointirahaa varattu, vaan pohditaan tätä asiaa yhdessä valtuuston ja kuntalaisten kanssa, Tolppanen tuumaili.

Tuomas Honkasalo