Heräsin sairauden tunteeseen. Jo päivien ajan olin vähätellyt oireitani, joita kehoni yritti minulle viestittää. Ja sitten, perjantaiaamuna viestejä oli jo mahdotonta sivuuttaa. Lääkkeen tarve oli ilmeinen ja päätin suunnata terveyskeskukseen samalla, kun muutenkin lähdin liikkeelle.
Oloani lievittääkseni viihdytin itseäni kaurismäkeläisellä tunnelmalla kuvitellessani saapumistani terveyskeskukseen.
Mielikuvassani terveysaseman tyhjässä vastaanottohuoneessa vain seinäkello raksutti kuuluvasti, vastaanottotiskinhoitajan naputtaessa tietokonetta. Hoitaja nosti hitaasti katseen saapuessani tilaan ja aloittaessani kertomaan syytä tulooni.
–Päätin poiketa. Olen sairas. Tarvitsen lääkettä.
–Teidän olisi pitänyt soittaa. Näytteet eivät lähde tänään. Meillä ei ole lääkäriä. On perjantai.
Todellisuudessa seisoin yksin tyhjässä vastaanottotilassa ja odotin. Odotin, että joku ehkä kohta ilmestyy naputtamaan tietokonetta. Kello kyllä raksutti. Odotin, että sain luettua Hesarin artikkelin. Odotin ja kuuntelin, kuinka perjantaiaamun aamupalahetken puheensorina kantautui terveyskeskuksen perältä tyhjään odotussaliin.
Palvelun odottaminen tuntui pitkästyttävältä ja kohtuuttomalta, kun muita palveltavia ei ollut eikä sireenit soineet hätää. Päätin rohkaistua ja kulkea ääntä kohti.
Kuulemani höpöttely katkesi ja kuvittelemani kaurismäkeläinen elokuvatunnelma oli tiessään. Teetä ja sympatiaa ei ollut tarjolla. Sen sijaan hoitohenkilökunnan merkitsevät katseet toisiinsa ja seinäkelloon kielivät, että olin saapunut väärään aikaan ja paikkaan.
Sain kuulla, että mielellään pitäisi soittaa etukäteen, paikalla ei ole lääkäriä eikä liioin näytteet liiku eteenpäin, kun on perjantai. Ymmärsin hyvin lusikan heiluttamisen vasta tippuneessa kahvissa olevan mieluisampaa, kuin testitikun uittamisen satunnaisen ohikulkijan näytepurkissa.
Saamani palvelu laittoi miettimään. Verorahoja maksaneena toivoisi muutaman sentin verran hymyä ja inhimillistä kohtaamista – perjantainakin. Vai, oliko yllätysasiakasta tarkoitus opettaa, että kenties jatkossa tekoäly hoitaa vastaanoton kliinisen asiallisesti ja hymyttä?
Jo nyt on uutisoitu sote-palveluiden valikoiman mahdollisesta supistumisesta pienillä paikkakunnilla. Kun piskuisen kunnan vastaanottotila kumisee tyhjyyttään, niin näinköhän terveyspalvelut säilyvät? Mukavaahan se olisi, jos läheiseen terveyskeskukseen voisi jatkossakin tarvittaessa, toki ensin soittamalla, piipahtaa, kuten oman kylän K-kauppaan.
Onnekseni oireeni olivat todelliset ja kehoni oikeassa. Vähitellen kaurismäkeläinen tunnelma palasi, kun hoitaja kertoi tulokset.
–Olitte oikeassa. Olette sairas. Saatte lääkettä.
–Kiitos. Lähden kotiin. On perjantai.
toimituksen avustaja
Heidi Nurminen
heidi.nurminen2@gmail.com
Hei, Heidi,
Oli tänään hyvä Perjantai- juttu Toimituksen takaovelta,
Tunnelmat terveyskeskuksen vastaanottotiloissa ovat ankeat, moni meistä on kokenut samaa, olla kipeänä avun tarpeessa ja odottamassa edes jonkinlaista elettä terveysalan ammattilaiselta. Pitkät ovat minuutit.
Jutun yhdistäminen kaurismäkeläiseen kerrontaan oli tekstin ilahduttavin oivallus.
Samalla syntyy ankeuden ja huumorin merkillinen yhdistelmä.
Kommenttien lisääminen on estetty.