Sähköä pörssistä

0

Moottoripyöräilevänä kesämiehenä syksyn tulo harmittaa, mutta on syksyssä hyviäkin puolia. Takkatulen ääreen on hyvä käpertyä lukemaan huonoja uutisia meiltä ja varsinkin muualta. Syksy tuo tullessaan allekirjoittaneelle nykyään hyvinkin tervetulleen luonnonilmiön: tuulisuuden. Pörssisähköasiakkaana tuulisuus merkitsee yleensä sitä, että sähkö on hyvin edullista, joskus jopa ilmaista. Tuulisina syyspäivinä onkin hyvä nauttia halvasta sähköstä, sillä talven tyyninä pakkaspäivinä tilanne tulee olemaan hyvin erilainen. Jos naapurissa keksitään lisää ilkeyksiä, vitsit voivat olla vähissä ja polttopuut arvossaan.

Sen sijaan sähkön siirrosta joutuu maksamaan aina saman viisi senttiä, sillä sitä ei voi kilpailuttaa. Koska nykyään on muotia kaivella vanhoja, tekisi mieli kysyä sähkönsiirtoverkon myyntiaikoihin omistajaohjausministerinä toimineelta Pekka Haavistolta: ”Miten meni noin niin kuin omasta mielestä?” Välttämätöntä infrastruktuuria ei pitäisi myydä valtion määräysvallan ulottumattomiin.

Niin sähkönsiirron kuin sähkönkin pitäisi olla kohtuuhintaista, sillä se on välttämättömyyshyödyke. Suotavaa kuitenkin olisi, että sähköä kulutettaisiin mahdollisimman vähän. Tehtiinpä sähköä miten vain, haittoja on aina. Ydinvoimala voi posahtaa ja siitä syntyy ikävää jätettä, tuulivoimalat ovat ainakin joidenkin mielestä rumia ja äänekkäitä, valjastetut kosket surettavat vapaiden vesistöjen ystäviä, hiilen polttaminen sulattaa jäätiköt ja niin edelleen. Suo siellä ja niin edes päin eikä soitakaan kannata enää kaivaa.

Sähköntuotannossa on ongelma, että kaikki tuppaavat kuluttamaan sitä samaan aikaan. Sähkönkulutuksen huippujen tasaamiseen hinta on varsin toimiva juttu. En edes tiennyt, että meidän pesukoneen käynnistymisen voi ajastaa, ennen kuin lähdin halvan yösähkön motivoimana asiaa tutkimaan. Pesukoneen kannattaa antaa huristella yöllä niin kuin tiskarinkin. Se on siten toinen asia, että pitää aamulla nousta vähän aikaisemmin laittamaan pyykit kuivumaan.

Monet sähköautoilla huristelevat ovat vieneet asian astetta pidemmälle. Sähkölaitteen kuten sähköauton laturin kulutuksen ohjailuun on olemassa laitteita, joihin voi ohjelmoida myös hinnan. Näin siis auto latautuu vain silloin, kun hinta on riittävän alhainen.

Viimetalvinen energiakriisi toi siis mukanaan jotain hyvääkin. Entistä useampi tietää nyt, miten sähköä voi säästää ja on tottunut mukauttamaan sähkönkulutustaan hinnan eli toisin sanoen kysynnän mukaan. Huono asia sen sijaan on, että ongelmien sattuessa sähköllä ei ole järkevän tasoista hintakattoa.

päätoimittaja
Asko Virtanen
asko.virtanen@avl.fi