Halloween saapui perhepeuhuun – Tapahtumalla saatettiin suomalaisia ja ukrainalaisia perheitä yhteen

0
Nina Berenko, Daryna Berenko, 5, ja Eva Yakivets, 7, nauttivat tapahtumasta ja tarjoiluista. Kuva: Emmi Lovén

PÖYTYÄ/Kyrö. Pieniä noitia, vampyyreitä ja luurankoja oli runsaasti liikkeellä sunnuntaina Kyrössä, kun Elisenvaaran yhtenäiskoulun liikuntasalissa järjestettiin Karinaisten MLL-yhdistyksen halloween-teemainen koko perheen tapahtuma.

Liikuntasaliin oli yhdistyksen vapaaehtoisten toimesta rakennettu monta toiminnallista pistettä, joissa lapset ja aikuiset pääsivät muun muassa pelaamaan erilaisia pallopelejä, keinumaan voimistelurenkailla ja hyppimään pomppulinnassa.

Innokasta väkeä oli paikalla heti alusta alkaen. Järjestäjien mukaan joka kuukauden ensimmäisenä sunnuntaina toteutettava perhepeuhu onkin ollut suosittua perheiden keskuudessa.

–Olen itse ollut noin vuoden ajan toiminnassa mukana ja on ollut ilo huomata, että tapahtumille on kysyntää. Tänään on myös ilahduttanut se kuinka monta yhdistyksen vapaaehtoista on päässyt paikan päälle, mutta mukaan mahtuu aina myös uusia kiinnostuneita, kertoo Karinaisten MLL-yhdistyksen varapuheenjohtaja Heidi Ojala.

Tällä kertaa värikkään lisän liikunnalliseen aamupäivään toivat teemanmukaiset koristelut ja oheisohjelmat. Peuhun ja puuhan ohella tunnelmaa toivat paikalle saapuneet Elisenvaaran yhtenäiskoulun tukioppilaat, jotka taiteilivat tapahtumaan osallistujille upeita kasvomaalauksia sekä loivat jännitystä aarteenetsinnän parissa.
(Juttu jatkuu kuvagallerian jälkeen.)

Mukana myös ukrainalaisperheitä

Karinaisten MLL-yhdistyksen toiminnan yhtenä ajankohtaisena tavoitteena on yhdistää suomalaisia ja ukrainalaisia perheitä. Tapahtumaan osallistuneet ukrainalaiset kertoivat koko perheen nauttivan peuhusta ja tarjolla olevista herkuista. Välipalatarjoilussa olikin panostettu sekä suomalaisiin että ukrainalaisiin vaihtoehtoihin. Myös kutsu tapahtumaan oli käännetty ukrainan kielelle ja välitetty lähialueen perheille yhteyshenkilönä toimivan Olena Podlesnayan avulla, joten heidän on ollut helppo löytää mukaan. Toiminnan taustalla on K-ryhmän ja MLL:n toteuttama rahakeräys, jonka tuotot saatiin K-kaupoissa myydyistä Ukraina-ruseteista.

–Keräyksen tuotoilla on järjestetty muun muassa kotoutumista tukevaa toimintaa. Ajatuksena on ollut tuoda ukrainalaisia ja suomalaisia perheitä yhteen. Meidän yhdistyksessä kohtaamispaikaksi valikoituivat suositut perhepeuhu- ja perheliikuntatunnit, toteaa Karinaisten MLL-yhdistyksen puheenjohtaja Sanna Saari.
Emmi Lovén

Seuraava perhepeuhu järjestetään jälleen liikunnallisissa merkeissä sunnuntaina 3.12. Silloin ollaan joulutunnelmissa.