Rantasen tila pokkasi Pöytyän yrityspalkinnon

0
Pertti ja Sofia Rantanen pitävät Rantasen Tila Oy:n saamaa palkintoa kunnianosoituksena tehdystä työstä.

PÖYTYÄ/Kumila. Pöytyällä päädyttiin tänä vuonna vuoden yrityksen palkitsemisessa epätavalliseen ratkaisuun. Paikallisessa yrittäjäyhdistyksessä ei ainakaan muisteta, että kertaakaan aiemmin olisi palkittu maatalousyksikköä. Palkitsemispäätöksen taustalla on yhdistyksen puheenjohtajan Reijo Hartikan mukaan kattojärjestössä käyty keskustelu maatalousyrityksistä ja kaksijakoinen ilmapiiri. Pöytyällä haluttiin ottaa kantaa maatalousyritysten puolesta.

–Meillä oli monta hyvää ehdokasta, mutta pitää antaa arvo kaikille yrityksille, Hartikka sanoo.

Vuoden yrityksenä palkittu Rantasen Tila Oy saa yrittäjäyhdistykseltä tunnustusta työllistäjänä ja tekemästään yhteistyöstä alueen muiden yritysten kanssa.

–Tilan ympärillä oleva verkko on kuin satelliitti, joka työllistää useita tekijätasolla, Hartikka sanoo ja toteaa juuri tämän satelliittimaisuuden puhutelleen.

Mutta miten Rantasen tilalla asia nähdään, voiko maatilaa pitää yrityksenä? Maatilojen yhtiöittäminen on tuonut kieleen maatilayritykset, mutta monissa mielissä maanviljely ja yrittäminen nähdään edelleen eri asioina.

–Kyllä katson maanviljelyksen ja kotieläintalouden yrittämiseksi, tilan isäntä ja maatalousyrittäjä Pertti Rantanen pohtii ja huomauttaa rakennemuutoksen olleen eläintiloilla raju.

Erityisesti sikatiloista huomattavan moni on lopettanut viime vuosien aikana. Rantasilla alan tulevaisuuteen kuitenkin jaksetaan uskoa.

–Ei lihansyöminen kokonaan lopu, vaikka määrä voi pienentyä ja onkin pienentynyt, isännän saappaisiin vuonna 1993 yhdessä veljensä kanssa astunut Pertti Rantanen sanoo.

SUVUN hallussa tila on ollut noin vuodesta 1918 alkaen. Pertti ja hänen puolisonsa Sofia Rantanen muuttivat maatilan osakeyhtiöksi vuonna 2014. Tällä hetkellä tilalla on jo aloitettu vaiheittainen sukupolvenvaihdos ja toiminta on jaettu Rantasen Tila Oy:n ja Farmi Rantanen Oy:n kesken siten, että pellot ovat tilan ja siat farmin. Pertin ja Sofian rinnalla toiminnasta vastaa Tuomas-poika.

–On hienoa, että meillä on jatkaja, Pertti sanoo ja kertoo Tilan ja Farmin aikanaan palautuvan taas yhdeksi kokonaisuudeksi.

Sitä ennen palkinnon saaneilla Pertillä ja Sofialla on vielä työvuosia edessä. Rantasen Tilan saama palkinto tuntuu pariskunnasta tosi hienolta kunnianosoitukselta tehdystä työstä.

–En voisi kuvitellakaan tekeväni mitään muuta, olen kasvanut tähän, Pertti miettii ja näkee omassa työssään paljon parasta.

–Tässä pysyy hereillä ja joka päivä tulee yllätyksiä, yllätykset positiivisella mielellä vastaanottava mies jatkaa.

Sofia pitää työnsä parhaina puolina sitä, että saa olla oman itsensä herra. Toisaalta eläintilassa on kiinni vuorokaudet ja viikot ympäri ja aina on oltava tavoitettavissa.

–Aivoja ei voi laittaa narikkaan, Sofia toteaa.

Pertin mukaan hankalimpia tilanteita ovat pyhäpäivinä sattuvat laitteistojen rikkoutumiset.

–Eläimet eivät odota, hän huomauttaa.

MAATILOILLA pariskunnat ovat tottuneet työskentelemään rinta rinnan. Sofiakin jätti sairaanhoitajan työnsä lasten ollessa pieniä. Traktoria hän ei aja, mutta muutoin osallistuu tilan pitoon. Työskentely puolison kanssa sujuu Rantasilta hurtilla huumorilla ja yrittäminen ilman isoja näkemyseroja.

–Ei koskaan tapella, Sofia letkauttaa ilkikurisesti.

Pojan mukanaolo tilanpidossa antaa pariskunnalle hieman vapaa-aikaakin, jonka he käyttävät pyöräillen, veneillen tai mökkeillen Naantalissa. Palkintoaan Varsinais-Suomen Yrittäjägaalaan he kiirehtivät vastaanottamaan suunnilleen suoraan Hannoverin messuilta.

FAKTA

Yrityksen nimi: Rantasen Tila Oy

Perustamisvuosi: 2014

Toimiala: maatalous

Henkilökunta: 3 + 7 ulkopuolista

Minkä palkinnon sai: Pöytyän kuntakohtainen yrityspalkinto / Pöytyän yrittäjät