Sähkö Auran yrittäjä on huolissaan rakennusalan työvoimatilanteesta – ”Niin sanottuja osaajia riittää, mutta tekijöistä tahtoo olla pula”

0
Haastattelupäivänä Mikko Lehtimäki valmistautui koristamaan Auran keskustaa joulunavausta ja jouluvalokulkuetta varten.

AURA. Vuoden 2023 auralaista yritystä, Sähkö Aura Oy:tä, luotsaava Mikko Lehtimäki on tyytyväinen työuraansa. Se alkoi, kun hän pääsi 15-vuotiaana rakentamaan moskavasaran ja jättinaulojen kera Kuuskosken siltaa.

Vuonna 1972 syntynyt Lehtimäki muistaa menneensä siltatyömaalle isänsä kehotuksesta. Silloin lähes kaikki kaveritkin kävivät koulujen loma-aikoina töissä – jos ei tuttujen pellolla, niin sitten rakennuksilla, Auran kumitehtaalla tai muissa yrityksissä.

Ilmapiiri oli sellainen, etteivät lapset ja nuoret kehdanneet pyytää edes läheisiltään rahaa ilman vastapalvelusta. Periaatteen noudattaminen oli helppoa, sillä yksinkertaisia töitä riitti ja työvoiman palkkaaminen oli vaivatonta.

Työrytmi sekä -tekniikat opittiin oppi-isä–oppipoika-periaatetta noudattaen ja vahvistusta saatiin ammattikouluista. Lehtimäki opiskeli Loimaan ammattikoulussa sähkömieheksi.

Työ vaatii keskittymistä

Mikko Lehtimäen havainto viime vuosien työvoimakehityksestä on, että Suomesta löytyy niin sanottuja osaajia, mutta toimeentarttuvista tekijöistä on pulaa. Häntä huolestuttavat havainnot hiljattain ammattiin valmistuneista nuorista, jotka selailevat pitkät tovit kännykkäänsä, tekevät hetken töitä ja palaavat taas puhelimensa lumoihin.

Lehtimäen mielestä on hyvä, että uudet tulijat arvostavat muutakin kuin työntekoa, mutta rajansa kaikella.

– Toistuva kännykän katselu heikentää työtehoa, haittaa keskittymistä ja on riski työturvallisuudelle, yrittäjä perustelee.

Kännyköiden käyttökieltoa työajalla hän ei kannata, mutta asennekasvatus on tarpeen. Työmarkkinoita kun ovat valtaamassa ne, jotka kykenevät vastustamaan sosiaalisen median houkutuksia.

Itse työnteko ei ole Lehtimäen mielestä rakettitiedettä. Hänen ohjenuoranaan on tehdä mitä lupaa, ja sillä pääsee nykyäänkin pitkälle.

– En ole ollut kova käymään kouluja, mutta olen hyvä tekemään töitä ja se kantaa.

Urakointia maalla ja merellä

Kotikuntaansa Auraa Mikko Lehtimäki kiittelee hyvän meiningin paikaksi, mikä näkyy muun muassa joulunavaustapahtumassa sekä jouluvalokulkueessa. Niiden valmisteluihin Lehtimäki osallistuu talkoomeiningillä.

Kehitettävää yrittäjän mielestä olisi siinä, että auralaisyritysten monipuolinen osaaminen saataisiin hyödynnettyä nykyistä paremmin.

– Esimerkiksi siten, että pienet yritykset saataisiin tekemään porukalla niille sopivia urakoita, hän ehdottaa.

Toki paikalliset yritykset käyttävät toistensa palveluja ja Lehtimäkikin tekee töitä naapuritontilla olevalle JPV Engineeringille sekä muille lähialueen teollisuusyrityksille. Hiljattain hän uusi Riihikosken K-Marketin valaistuksen yhdessä yössä.

Lehtimäki tekee myös yksityishenkilöiden tilaamia töitä kokonaisten omakotitalojen sähköistyksestä yksittäisten valaisimien asennuksiin. Viime aikoina tilauskirjassa on ollut useita sähköautojen latauspisteiden asennuksia.

Mielenkiintoisimpina ja vaativina töinä Lehtimäki pitää merialan palveluita tarjoavalle MacGregor-yhtiölle tekemiään alihankintoja. Ne ovat vieneet sähkömiehen pitkiksi ajoiksi alusten kyytiin eri puolille maailmaa.

Maalla tehtäviin töihin keskittyvä Sähkö Auran liiketoiminta pyörii mukavasti, mutta jos sopiva laivakeikka tulee tarjolle, Lehtimäki lupaa harkita sitä vakavasti.


Yritys

Yrityksen nimi: Sähkö Aura Oy

Perustamisvuosi: 2004

Toimiala: Sähköurakointi

Henkilökunta: 1 + 1 osa-aikainen

Minkä palkinnon sai: Vuoden auralainen yritys